Author(s) Näpänkangas Jouni, Meriruoko Ari, Tolonen Arto, Vainio Matti, Jäntti Risto, Juntunen Heikki, Herttuainen Erkki
Published by Metsähallitus, Vantaa, 1998
Pages 78 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 19
ISSN-L 1239-1670
ISBN 952-446-095-5
Summary

Metsähallituksen alue-ekologinen suunnittelu alkoi Suomussalmen Vuokin alueella vuonna 1994. Suunnittelusta on ilmestynyt vuonna 1996 raportti, jossa on kuvattu sen hetkisen käsityksen ja suunnittelutavan mukainen suunnitelmaluonnos. Tämän jälkeen on maankäytössä tapahtunut merkittäviä muutoksia: vanhojen metsien suojelupäätös ja Kainuun luonnonvarasuunnitelman muuttivat alueen maankäyttöä tavalla, jonka takia Vuokin alue suunniteltiin osin uudestaan. Suojeluohjelman ulkopuolelle jääneiden alueiden luontoarvot tuli turvata alue-ekologisen suunnittelun avulla. Luonnonvarasuunnittelun yhteydessä arvioitiin, että tämän takia n. 15 000 ha talousmetsää siirretään hakkuiden ulkopuolelle.

Vuokin suunnittelualueella korostuu virkistys- ja suojelukäyttö. Tämä johtuu alueen keskimääräistä suuremmasta suojelualueiden määrästä ja Yli-Vuokin virkistykalastusalueen suosiosta. Tämän ympärille perustettiin luonnonhoitometsä turvaamaan alueen virkistyskäyttöä. Alueella on lisäksi suojeluohjelmasta pois jäänyt Malahvian alue, josta voidaan tehdä suojelualue myöhemmin. Sitä ennen aluetta voidaan käsitellä monimuotoisuutta lisäävin hakkuin.

Alue-ekologisen suunnittelun yhteydessä on mitattu lahopuuta ja kartoitettu luontoarvoja muun valmiiksi saatavilla olevan tiedon lisäksi. Näiden avulla kuviot on luokiteltu hyvyysluokkiin ekologian kannalta. Tämän jälkeen on muodostettu ekologisten yhteyksien ja askelkivien verkko luonnonvarasuunnitelman ja vanhijen metsien suojelutyöryhmän tavoitteiden mukaisesti. Hakkuulaskelmia ei ole tässä vaiheessa tehty, mutta kunhan Suomussalmen kunta on suunniteltu kokonaan laskelmia verrataan luonnonvarasuunnitelman tuloksiin. Arvion mukaan alue-ekologisen suunnittelun yhteydessä tehdyt rakaisut pienentävät hakkuuta 8000 m3/v, joka on n. 4 htv seuraavan 30 vuoden aikana. Tämä luku ei sisällä vanhojen metsien suojeluohjelman vaikutusta. Vuokin alueella suojelualueiden ala on 18,8 % (3587 ha) metsämaan alasta. Luontokohteiden ja ekologisten yhteyksien määrä on vastaavasti 8,3 % (1569 ha) ja riista- ja maisemakohteiden yhteensä 12,8 % (1436 ha). Talouskäytössä ilman erityisiä rajoitteita on vain 57,2 % (10897 ha) metsämaan alasta. Puustosta rajoittamattoman talouskäytön piirissä on 31 %.

Suunnitelma-aluulle on pysyvästi yli 135-vuotiaita metsiä 30-35 % metsämaan alasta. Lehtipuun osuuden oletetaan nousevan 15-20 %:iin puuston määrästä. Kuolleen puun määrään pyritään turvaamaan toteuttamalla hakkuut nykyohjeiden mukaan jättämällä säästöpuustoa 5-20 m3/ha kohteen sijainnin mukaan. Metsänuudistamisesta huolehditaan. Kulotustavoite on 5 ha/v. Ennallistamissuunnitelmia ei ole tässä vaiheessa, kunnostusojituksen yhteydessä voidaan pienialaisia kohteita palauttaa luonnontilaan

Out of print