Tekijä Metsähallitus
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2020
Sivut 128 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 167
ISSN-L 1796-2943
ISBN 978-952-295-270-7 (pdf)
Tiivistelmä

Suunnittelualue käsittää Maakylän-Räyskälän alue -nimisen Natura 2000 -kohteen (FI0327003) valtion maat ja yksityiset luonnonsuojelualueet. Kanta-Hämeen maakunnassa, Lopen ja Tammelan kunnissa sijaitsevan suunnittelualueen kokonaispinta-ala on 1 811 ha, josta 3 % on vettä. Sen ytimen muodostaa asetuksella 383/1995 perustettu Komion luonnonsuojelualue. Komiolla on lisäksi myöhemmin valtiolle siirtyneitä luonnonsuojeluun varattuja alueita, joita on myös Melkuttimien, Purinsuon ja Kerityn ympäristössä. Alueella on harjujen-, rantojen-, vanhojen metsien- ja soidensuojeluohjelman kohteita. Suunnittelualueeseen kuuluu n. 66 ha Metsähallitus Metsätalous Oy:n hallinnassa olevia monikäyttömetsiä sekä tutkimusmetsiä, joiden hoitoa ja käyttöä ohjaa Luonnonvarakeskus. Muilla kuin suojelu-/suojeluun varatuilla alueilla Natura-verkoston toteutustapana on maa-aineslaki.

Maakylän-Räyskälän alue on valtakunnallisesti erittäin merkittävä ja monimuotoinen luontotyyppien kokonaisuus Hämeen järviylängöllä. Alueella on edustavaa harjuluontoa, luonnontilaisia keidassoita, karuja ja kirkasvetisiä harjujärviä ja suppalampia sekä humuspitoisia järviä. Harjujakso on osa III Salpausselkää, ja lähes koko harjualue on tärkeää pohjavesialuetta. Suunnittelualueella esiintyy useita luontodirektiivin II- ja IV-liitteen lajeja sekä erityisesti suojeltavia lajeja. Pitkään ylläpidetyn palojatkumon ansiosta alue on tärkeä paahteisista elinympäristöistä sekä palaneesta ja hiiltyneestä puuaineksesta riippuvaisille lajeille. Suunnittelualueella on monipuolista virkistyskäyttöä ja sen reitistö on osa Hämeen Ilvesreittiä. Vuotuiseksi käyntimääräksi arvioidaan 15 000-20 000 käyntiä. Palvelurakenteiden ja reittien huollosta vastaavat käyttöoikeussopimuksin paikalliset toimijat ja kunnat.

Keskeisiksi suojelu- ja käyttöarvoiksi tunnistettiin 1. harjumetsät, boreaaliset luonnonmetsät ja keidassuot, 2. harjumuodostuma, pohjavesialue, suo-, metsä- ja järviekosysteemit, 3. rakentamattomat rannat ja ehjä maisemakokonaisuus. 4. monipuoliset retkeilymahdollisuudet sekä 5. ylläpidon toimintamalli ja monipuolinen toimijaverkosto. Arvoihin kohdistuvat uhkatekijät liittyvät sekä aiempaan että ulkopuoliseen maankäyttöön ja niihin liittyviin paineisiin (mm. vesiolojen muutokset, ojitukset, vedenotto, lentokentän/ilmailukeskuksen ja sen toimintojen mahdollinen laajentuminen, melu) mutta myös itse alueella lisääntyvään virkistyskäyttöön haittavaikutuksineen (mm. luvaton maastoajoneuvojen käyttö, luvaton tulenteko). Harjuluonnon ja paahdeympäristöjen kannalta merkittävin uhka on sukkession myötä etenevä umpeenkasvu ja luontaisten metsäpalojen puute.

Hoidon ja käytön päämääränä on säilyttää luontotyyppien ja lajien edustavuus, turvata alueen geologisten arvojen sekä metsä-, suo- ja vesi­ekosysteemien säilyminen ja ylläpitää monipuolista virkistystoimintaa alueen erämainen luonne ja rauhallinen ympäristö säilyttäen. Tavoitteisiin pääsemiseksi suunnittelualueella mm. hillitään harjumetsien umpeenkasvua, ylläpidetään palojatkumoaluetta sekä parannetaan virkistyskäytön ohjausta. Virkistyskäyttö pyritään keskittämään Melkuttimille ja Komion ydinalueille, jotka yhdessä Palolammin leirialueen kanssa osoitetaan retkeily- ja luontomatkailuvyöhykkeiksi. Pääosa suunnittelualueesta (66 %) pidetään ns. syrjävyöhykkeenä, joka säilytetään mahdollisimman rauhallisena ja luonnontilaisena. Suunnittelualueen tutkimusmetsiä hoidetaan Luonnonvarakeskuksen ohjauksessa. Muilla metsätalousalueilla toimitaan Metsähallitus Metsätalous Oy:n ympäristöoppaan mukaisesti Natura-alueen suojeluperusteet turvaten. Suunnittelun loppuvaiheessa Metsähallituksen Luontopalvelujen hallintaan siirtyi n. 278 ha Natura-alueella sijaitsevia maita Komion ja Kerityn ympäristössä. Ne eivät ole mukana suunnittelualuerajauksessa, mutta suunnitelmaan on kirjattu yleispiirteisiä toimenpidetarpeita myös niiden hoitamiseksi osana suojelualuekokonaisuutta.

Suunnitelma on laadittu osallistavaa suunnittelutapaa noudattaen yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa. Metsähallituksen hallinnassa olevien valtionmaiden osalta suunnitelman on vahvistanut Metsähallituksen luontopalvelujohtaja 21.3.2019 ja Komion luonnonsuojelualueen osalta ympäristöministeriö 25.6.2020. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatimiseen on saatu Euroopan komission LIFE-rahoitusta (Paahde-LIFE, LIFE13NAT/FI/000099).

Lisätietoja

Julkaisu ei ole saavutettava, koska suurin osa sisällöstä tulee tietojärjestelmästä, josta tietoja ei tällä hetkellä saa saavutettavassa muodossa. Olennaiset asiat on kerrottu julkaisun alussa olevassa laajassa yhteenvedossa, joka on saavutettava.