Tekijä Jyrhämä Jarkko, von Boehm Aino
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2010
Sivut 60 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 146
ISSN-L 1235-8983
ISBN 978-952-446-831-2 (pdf)
Tiivistelmä

Vuonna 1994 perustettu Nuuksion kansallispuisto sijaitsee Etelä-Suomessa, Uudellamaalla. Kansallispuiston pinta-ala on 45 km². Nuuksion kansallispuiston sijaintikunnat ovat Vihti, Espoo ja Kirkkonummi. Suurin osa kävijöistä tulee kuitenkin Helsingistä tai Espoosta. Tähän tutkimukseen osallistuneista kävijöistä 74 % tuli näistä kahdesta kaupungista.

Nuuksion kansallispuistossa tehtiin keväästä 2009 kevääseen 2010 kävijätutkimus, jolla selvitettiin alueen kävijärakennetta, kävijöiden harrastuksia alueella, käytön alueellista ja ajallista jakautumista sekä kävijätyytyväisyyttä ja kävijöiden rahankäyttöä. Tutkimuksen tuloksia käytetään hyväksi alueen hoidon ja käytön suunnittelussa. Nuuksion kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma on laadittu vuonna 2006, ja suunnitelman päivitys käynnistyy vuonna 2010.

Otantakausi oli vuoden mittainen, 15.4.2009–25.3.2010. Vastaajista 81 % oli päiväkävijöitä. Eniten vierailtiin Haukkalammella ja Kattilassa. Vastaajien keski-ikä oli noin 38 vuotta. Ulkomaalaisten osuus oli 8 %. Päiväkävijät viipyivät alueella keskimäärin kolme ja puoli tuntia ja yöpyjät vajaan kaksi vuorokautta. Vastaajista 70 % ilmoitti saapuneensa alueelle 2–5 hengen seurueessa.

Tärkeimpiä syitä alueelle saapumiseen olivat luonnon kokeminen, maisemat ja rentoutuminen. Myös melusta ja saasteista pois pääseminen oli vastaajille tärkeä syy saapumiseen. Suosituimmat harrastukset kansallispuiston alueella olivat kävely, retkeily ja eväsretkeily.

Kävijöiden odotukset täyttyivät parhaiten luonnonympäristön osalta. Palveluiden kohdalla oltiin tyytyväisimpiä pysäköintipaikkoihin sekä tulentekopaikkoihin ja laavuihin. Eniten kehitettävää olisi yrittäjien tuottamissa palveluissa. Kokonaisuudessaan palveluiden määrään ja laatuun oltiin melko tyytyväisiä.

Keskimäärin matkailijat arvioivat kuluttaneensa kahdeksan euroa vierailunsa aikana. Alueella yöpyneet arvioivat kuluttaneensa 15 euroa ja päiväkävijät viisi euroa. Kaikkiaan kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset kokonaisvaikutukset olivat noin 1,4 miljoonaa euroa. Työllisyysvaikutuksen laskettiin olevan 11 henkilötyövuotta.