Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

x
Siirry suoraan sisältöön

Kitkan vesiltä Pohjanlahden tehtaille - Akanlahden tukinsiirtolaitokset 1893-1964


Tekijä: Blomberg Jaakko

Julkaisija: Metsähallitus , Vantaa , 2012

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 196


Ulkoasu: 187 s.


Kieli: suomi


ISBN: 978-952-446-974-6 (pdf)

Tiivistelmä:

1800-luvun jälkipuoliskolla puun kysyntä kasvoi ja kilpailu kiristyi, joten hankinta-alueet ulotettiin niin kauas kuin se vesistöjä myöten oli mahdollista. Yleensä rajat tulivat vastaan viimeistään vedenjakajan luona, mutta joissain tapauksissa ongelma ratkaistiin tukinsiirtolaitoksen avulla. Näin tehtiin myös Vienanmereen virtaavilla Kitkajärvillä, joista vuonna 1893 alettiin siirtää konevoimin tukkeja kapean kannaksen yli Iijoen vesistöön ja edelleen Pohjanlahdelle. Myöhemmin Akanlahdelle rakennettiin vielä kaksi muuta siirtolaitosta, joista jälkimmäinen lopetti toimintansa vuonna 1964.

Metsätaloutta on Suomessa tutkittu yleensä makrohistoriallisella tasolla, jolloin toiminta pienemmässä mittakaavassa ja työntekijän arjen tasolla on helposti jäänyt unohduksiin. Esimerkiksi uittoa Kitkalta Pohjanlahteen ei ole juurikaan tutkittu, vaikka se on merkittävä osa metsätalouden ja uiton historiaa Suomessa. Tämän tutkimuksen lähestymistapa on ensisijaisesti mikrohistoriallinen, mutta huomiota kiinnitetään laajemmallekin alueelle, koska vedenjakajan ylittäminen oli vain pieni osa puiden matkaa metsistä tehtaille. Pääasiallisena aineistona tutkimuksessa olivat alueella toimineiden yhtiöiden, Metsähallituksen ja Iijoen uittoyhdistyksen arkistot sekä siirtolaitoksilla työskennelleiden työntekijöiden haastattelut.

Kitkan rikkaisiin metsävaroihin iskivät ensiksi kätensä oululaiset sahayrittäjät, jotka saivat alueella monopoliaseman oman tukinsiirtolaitoksensa ansiosta. 1800-luvun loppupuolella ne hankkivat suurimman osan Iijoella uitetuista tukeistaan vedenjakajan takaa. Ilman suuria panostuksia tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä puiden uittaminen Kitkalta Pohjanlahteen kesti aluksi kolme kesää. 1910-luvulla yhteistyön lisääntymisen ja Akanlahden siirtolaitosten metsähallituksen haltuun siirtymisen myötä myös muut yritykset pääsivät osaksi Kitkan metsistä. Vaikka sodat ja huonot taloudelliset suhdanteet keskeyttivät uiton vedenjakajan takaa välillä useiksi vuosiksi, jatkui tukinsiirtolaitosten toiminta aina vuoteen 1964, jolloin maantiekuljetukset lopullisesti syrjäyttivät uiton.

Akanlahden tukinsiirtolaitokset ja niiden mahdollistamat metsä- ja uittotyöt olivat vuosikymmenien ajan merkittävä osa paikallista kulttuuria ja talousrakennetta. Uitot Kitkalta tarjosivat töitä parhaimmillaan parille sadalle työntekijälle, ja ne olivat tärkeä tulonlähde seudulla, jolla ansiotyötä ei juuri ollut tarjolla. Erilaisten aineistojen avulla tätä toisaalta tyypillistä, toisaalta poikkeavaa uiton arkea voidaan tarkastella hyvin yksityiskohtaisesti. Vedenjakajan takaisista metsistä tapahtuneen uiton tarkastelu mikrohistorian näkökulmasta osoittaa myös, miten alan monet muutokset näkyivät paikallisesti sekä yhtiöiden toiminnassa että työntekijöiden arjessa. 

Päivitetty 25.10.2012
a196

Sähköinen julkaisu:

a196.pdf (8.7 MB)