Julkaistu ainoastaan pdf-muodossa

Luonto liikuttamaan. Opas ryhmäytymiseen, oppimiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen luonnossa

Metsähallitus, Savon ammatti- ja aikuisopisto
Metsähallitus , Vantaa , 2015

Ulkoasu: 36 s.

Kieli: suomi

Tiivistelmä:

Ihminen on osa ympäristöään. Luontoa on pitkään hyödynnetty ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden vaalimisessa ja edistämisessä. Myös nuorille luonto voi olla merkityksellinen, monin tavoin hyvinvointia tukeva ympäristö. Luonto liikuttamaan -opas on syntynyt tarpeesta kehittää nuorten hyvinvointia tukevia ryhmäytymismenetelmiä ja lisätä opettajien ja ohjaajien valmiuksia hyödyntää luontoa ryhmäytymisympäristönä. Oppaaseen on koottu keskeistä tietoa hyödyistä, joita luonnon integroiminen opetukseen ja koulumaailmaan voi tuottaa. Tutkimustulokset antavat perusteluja nuorten luontoonviemiselle. Perustelujen lisäksi oppaaseen on koottu moniammatillisen yhteistyön avulla koottua ja hyviin käytäntöihin pohjautuvaa tietoa luontoympäristön hyödyntämisestä ryhmäyttämisessä ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. Luontoon meneminen on esitelty oppaassa pedagogisena prosessina: tarve, tavoitteet, menetelmät, toteutus ja arviointi. Kuvaamme myös keskeisimmät seikat, joista on hyvä olla tietoinen luokkahuoneesta luontoon siirryttäessä. Tällaisia asioita ovat luontoon menemiseen liittyvät valmistelut, kuten tarvittavat varusteet ja turvallisuuden huomioiminen ja vinkkejä opetuksen siirtämisestä luontoon. Opettaja voi valita esimerkeistämme itselleen ja ryhmälleen sopivia ryhmäytymistä tukevia yksinkertaisia ja monipuolisia harjoitteita.

Oppaassa olevien linkkien kautta opettaja voi hakea lisätietoa ja syventää osaamistaan eri aihealueissa. Tulostettavat muistilistat helpottavat yksityiskohtien muistamista. Liitteenä on tiivistetty kuvaus kahdesta luontoretkestä, joita voi käyttää luontoretken suunnittelun ja toteutuksen mallina sellaisenaan tai soveltaa niitä oman ryhmän tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Liitteistä löytyy myös tietoa oppilasryhmille hyvin soveltuvista Kuopion seudun lähiluontokohteista, sekä turvallisuussuunnitelman pohja.

Tavoitteena on madaltaa nuorten kanssa työskentelevien kynnystä viedä ryhmiä luontoympäristöön. Parhaimmillaan opintojen aikainen luonnossa toimiminen lisää nuorten omaa intoa ja taitoa liikkua luonnossa sekä hyödyntää luonnon tarjoamia mahdollisuuksia lisätä myös työelämässä ja arjessa tarvittavia henkilökohtaisia voimavaroja Luontoon meneminen ja siellä oleminen on helppoa, antoisaa ja hyvinvointia edistävää riippumatta aikaisemmista luonnossa olemisen taustoista tai taidoista! Luonto on hyvä ryhmäytymis- ja oppimisympäristö - Luonnossa ihminen voi hyvin!

 
luontoliikuttamaan

Sähköinen julkaisu:

luontoliikuttamaan.pdf (3.3 MB )