Uutuus Julkaistu ainoastaan pdf-muodossa

Kauhanevan-Pohjankankaan Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Metsähallitus
Metsähallitus , Vantaa , 2017

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 156
Ulkoasu: 114 s.

Kieli: suomi

ISSN-L: 1796-2943
ISBN: 978-952-295-199-1 (pdf)

Tiivistelmä:

Kauhaneva-Pohjankangas sijaitsee Karvian, Kauhajoen ja Honkajoen kunnissa. Kauhanevan-Pohjankankaan Natura 2000 -alueesta suurin osa on kansallispuistoa. Kansallispuiston lisäksi Natura-alueeseen kuuluu yksityisessä omistuksessa olevia Katikankanjonin sekä Nummikankaan-Pohjankankaan alueita.

Hoidon ja käytön päämäärinä ovat soiden, lähteiden ja puroluonnon sekä metsien luonnontilaisuuden ja lajiston turvaaminen. Suunnitelma tähtää kansallispuiston virkistyskäytön ja luontomatkailun hallittuun kehittämiseen. Päämäärinä ovat myös muinaisjäännösten, harjumetsien sekä maiseman suojeleminen. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kyrönkankaantien arvo pyritään turvaamaan.

Tavoitteena on, että kansallispuisto nivoutuu luonnolliseksi osaksi yhteisöjen toimintaympäristöä. Paikallisyhteisöjen toivotaan sitoutuvan omalta osaltaan huolehtimaan alueen arvojen säilymisestä, kehittymisestä ja parantumisesta. Hyvä keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat yhteishankkeet, joita on suunnitelmassa esitetty sekä virkistyskäytön, metsien- ja luonnonhoidon että luontomatkailun kehittämisen osalta. Paikallisen ja maakunnallisen yhteistyön tiivistyminen alueen hoidossa ja kehittämisessä tuottaa pitkällä aikavälillä sekä ekologisia, taloudellisia että sosiokulttuurisia positiivisia vaikutuksia.

Kansallispuistolle hoito- ja käyttösuunnitelma on lakisääteinen. Suunnitelman vahvistaa valtionmaiden osalta ympäristöministeriö, ja se on Metsähallitusta sitova suunnitelma. Suunnitelma laaditaan noin 15 vuoden ajanjaksolle. Yksityismailla suunnitelma on suositusluonteinen. Tavoitteena on tuottaa jatkossa maanomistajille tarkempaa tietoa mm. Natura 2000 -verkoston tavoitteiden huomioon ottamisesta alueella.

 
c156

Sähköinen julkaisu:

c156.pdf (6.1 MB )