Julkaistu ainoastaan pdf-muodossa

Rokuan kansallispuiston ja luonnonsuojelualueiden kävijätutkimus 2017

Veteläinen Tuuli
Metsähallitus , Vantaa , 2017

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 235
Ulkoasu: 70 s.

Kieli: suomi

ISSN-L: 1235-8983
ISBN: 978-952-295-210-3 (pdf)

Tiivistelmä:

Rokuan kansallispuisto ja Rokuan muut luonnonsuojelualueet sijaitsevat Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien alueella. Suojelualueet koostuvat 42,4 km2:n kokoisesta Natura 2000 -alueesta, jonka ytimessä on noin 10 km2:n kokoinen Rokuan kansallispuisto. Kansallispuistoon tehdään vuosittain noin 20 000 ja muille suojelualueille noin 30 000 käyntiä. Kävijöistä valtaosa saapuu alueelle lähikaupunki Oulusta tai lähikunnista.

Kävijätutkimuksen aineisto kerättiin 20.5.-24.9.2017, ja vastauksia saatiin 429 kpl. Tutkimuksessa selvitettiin alueen kävijärakennetta, kävijöiden virkistysmotiiveja sekä tyytyväisyyttä palvelurakenteisiin. Lisäksi tutkittiin kävijöiden rahankäyttöä ja sen paikallistaloudellisia vaikutuksia sekä kävijöiden kokemia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

Kolme neljästä oli alueella päiväkäynnillä. Käynti kesti tyypillisimmin kolme tuntia - yöpyjät viipyivät alueella yleensä yhden vuorokauden. Lähialueella yöpyi yli puolet vastaajista, ja he viipyivät majoituksessaan tyypillisesti yhden vuorokauden. Alueelle saavuttiin useimmiten puolison seurassa, ja käynti kohdistui Pookivaaraan tai Syvyydenkaivolle. Valtaosa vastaajista oli 35-44-vuotiaita, ja 40 % oli alueella ensimmäistä kertaa.

Rokuan suojelualueille saavuttiin kokemaan luontoa, nauttimaan maisemista sekä rentoutumaan, ja käynnin aikana muun muassa käveltiin, nautittiin luonnosta, katseltiin maisemia ja eväsretkeiltiin. Vastaajat patikoivat käynnillään keskimäärin 12 km, ja he kokivat sosiaalisen, psyykkisen ja fyysisen hyvinvointinsa lisääntyneen käynnin aikana. Puolet vastaajista arvotti nämä terveys- ja hyvinvointivaikutukset vähintään 100 euron arvoisiksi.

Kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset kokonaisvaikutukset Rokuan kansallispuistossa olivat noin 834 000 euroa ja 9 henkilötyövuotta. Vastanneiden odotukset täyttyivät käynnin aikana erittäin hyvin. Maaston kuluneisuus sekä luonnonympäristön käsittely häiritsivät jonkin verran. Käytettyjen palveluiden määrään ja laatuun oltiin pääasiassa tyytyväisiä.

Rokuan kansallispuistolla oli suuri vaikutus matkakohteen valinnassa, kun taas Rokua Geo-parkin merkitys jäi vähäisemmäksi. Kansallispuistoon aiottiin tulla uudelleen ja sitä aiottiin myös suositella paljon muille. Vastaajat toivoivat opasteiden parantamista sekä uusia reittejä sekä tulipaikkoja.

Päivitetty 19.04.2018  
b235

Sähköinen julkaisu:

b235.pdf (4.1 MB )