Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

x
Siirry suoraan sisältöön

Luonnontilainen metsän ja suon reuna - Tutkimus reunavyöhykkeen leveydestä ja kasvillisuudesta


Tekijä: Tolvanen Petteri

Julkaisija: Metsähallitus , Vantaa , 1997

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 84


Ulkoasu: 74 s.


Kieli: suomi


ISSN-L: 1235-6549

ISBN: 952-446-045-9 (painettu)

Tiivistelmä:

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä kasvillisuuden ja puuston piirteet ovat ominaisia suon ja kangasmetsän väliselle luonnontilaiselle kasvillisuuden reunavyöhykkeelle sekä määrittää karkeasti tämän reunavyöhykkeen leveys ja leveydessä esiintyvä vaihtelu. Johdanto-osassa luodaan katsaus reunaekologian ja erityisesti metsän ja suon reunojen teoriaan sekä aikaisempiin tutkimuksiin.

Tutkimusaineisto kerättiin kahdelta soidensuojelualueelta Kuhmossa. Aineiston keruuseen käytettiin reunagradientin suuntaisia, reunan jyrkkyydestä riippuen 50-150 m pitkiä tutkimuslinjoja, joita sijoitettiin yhteensä 16 kpl alueellisesti tyypillisimpiin reunatilanteisiin (tuoreiden kankaiden ja karujen rämeiden väliset luonnontilaiset reunat) siten, että ekspositioltaan ja topografialtaan erilaiset reunat tulivat edustetuksi. Aineistosta rajattiin kasvillisuusreunavyöhykkeet erikseen pohja- ja kenttäkerroksen ja elävän pystypuuston perusteella. Pohja- ja kenttäkerroksen perusteella erotetun reunavyöhykkeen rajauksessa käytettiin numeerisia monimuuttujamenetelmiä, joista saadut tulokset tukivat toisiaan. Puustoreunavyöhyke tutkittiin graafisesti runkolukukuvaajista. Muodostetun reunavyöhykkeen kasvillisuuden ominaispiirteitä selvitettiin, ja eri tyyppisiä reunatilanteita vertailtiin keskenään.

Pohja- ja kenttäkerroksen kasvillisuuden perusteella erotettu reunavyöhyke on tyypillisesti korpisuuden luonnehtimaa, mutta ei välttämättä ohutturpeista. Se eroaa kasvillisuustyypeiltään selvästi toisaalta rämeistä ja toisaalta kivennäismaiden kangasmetsistä. Toisaalta reunavyöhyke on metsä- ja suokasvilajiston kohtaamisaluetta, mutta esiintymisessään reunavyöhykkeeseen keskittyneitä lajeja on vain muutama. Puuston osalta reunavyöhyke ulottuu myös hieman rämeiden ja toisaalta VMT-metsien alueelle. Puustossa reunavyöhykkeelle on ominaista lähinnä kuusen muodostama tihentymä sekä mahdollinen tihentymästä katsoen metsän puolella oleva harvapuustoinen ns. varjostuma. Kokonaisuudessaan tässä tutkimuksessa erotettu reunavyöhyke käsittää pohja- ja kenttäkerroksen kasvillisuuden ja puuston perusteella erotetut osavyöhykkeet. Reunavyöhykkeen leveyteen ja rakenteeseen vaikuttavat rinteen jyrkkyys ja ilmansuunta. Reunavaikutuksen ulottumat metsän sisään ovat täysin riippuvaisia mitattavasta suureesta; tässä tutkimuksessa kokonaisreunavyöhykkeen leveys oli 30-80 metriä, mutta todennäköisesti monet reunavaikutukset ulottuvat huomattavasti syvemmälle metsän sisään. Erotetun kokonaisreunavyöhykkeen leveyttä voidaan pitää reunavaikutusten ulottuvuuden vähimmäisarvona, jonka riittävyydestä metsän sisäosien olosuhteiden ja eliöiden elinolosuhteiden säilyttämisen kannalta ei voi tämän tutkimuksen perusteella arvioida. Tuloksia sovellettaessa on huomattava, että kokonaisreunavyöhykkeen leveydelle saadut arvot eivät kerro reunavyöhykkeen leveyttä avosuon reunasta alkaen.

Reunavyöhykkeessä on havaittavissa yhtä aikaa kahdenluonteisia ilmiöitä: gradienttiluonteeseen liittyviä vaihettumisilmiöitä sekä pelkästään reunalle ominaisia ilmiöitä. Tästä johtuen luonnontilaiset suon ja kangasmetsän väliset reunat ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuutta ylläpitäviä, omaperäisiä biotooppeja.

Päivitetty 15.10.2013
a84

Sähköinen julkaisu:

a84.pdf (3.8 MB)

Saatavissa painettuna

Hinta: 0 €

Tiedustelut ja tilaukset