Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

x
Siirry suoraan sisältöön
Painos loppunut

Elämisen ehdot Lauhanvuoren ja Haapakeitaan tuntumassa


Tekijä: Laine Sirkku

Julkaisija: Metsähallitus , Vantaa , 2000

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 116


Ulkoasu: 96 s.


Kieli: suomi


ISSN-L: 1235-6549

ISBN: 952-446-204-4 (painettu)

Tiivistelmä:

Selvityksessä tarkastellaan kahden alueen historiaa erityisesti maankäytön kannalta. Tutkimuskohteet eli Lauhanvuoren kansallispuisto ympäristöineen sekä Haapakeitaan soidensuojelualue läheisine keidassoineen ja lähiympäristöineen sijaitsevat melko lähellä toisiaan Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntarajan tuntumassa.

Esihistoriallisella kaudella elämänmuoto perustui metsästykseen, kalastukseen ja keräilyyn. Noin 8000 vuoden takaa ovat peräisin ensimmäiset ihmisiin liittyvät löydöt tutkimusalueiden tuntumasta: asuinpaikat, esineet, hautaröykkiöt. Kivikauden lopulta lähtien merkit ihmisten liikkumisesta alueella vähenevät. Pronssi- ja rautakaudella asutuksen arvellaan hävinneen kokonaan, eränkävijöitä alueella kuitenkin edelleen kulki.

Eräkausi jatkui koko keskiajan. Erämaista haettiin turkiksia, riistaa ja kalaa, mahdollisesti hyödynnettiin myös luonnonniittyjä ja tehtiin pieniä kaukokaskia. Tutkimusalueen tuntumassakin on perimätiedon mukaan ollut eräsaunoja ja kalamajoja, joissa eränkävijät majailivat. Satakunnan ja Pohjanmaan raja-alueista riideltiin erämiesten ja ensimmäisten uudisasuttajien välillä vielä 1600-luvun lopullakin.

Isonjaon toimittamisen aikoihin sata vuotta myöhemmin asutus oli jo vakiintunut ja tiivistynytkin. Keitaiden laidoille asutusta ilmaantui kuitenkin vasta 1800-luvulla. Maaperän karuus ja hallanarkuus eivät suosineet maanviljelyä eikä peltoja tutkimusalueella juuri ollutkaan. Lauhanvuoren 1800-luvun perunapellot muodostavat erityisen poikkeuksen. Etusijalla oli luonnonniittyjen ja -laitumien hyödyntäminen keitaiden laidoilla ja vesistöjen varsilla. Myös lehdeksiä kerättiin karjaa varten. Kaskiviljelyn avulla saatiin maaperän ravinteet hyötykäyttöön, mistä onkin säilynyt joitakin tietoja etenkin Haapakeitaan ympäristöstä. 1800-luvulta alkaen viljelyalaa lisättiin soita kydöttämällä. Samoihin aikoihin suomailta alettiin nostaa turvetta.

Paras toimeentulon lähde alueella oli 1800-luvun lopulle saakka terva, jonka kysyntä oli puulaivojen aikakaudella lähes pohjaton. Tervahautoja tunnetaan sekä Lauhanvuoren että Haapakeitaan tuntumasta useita. 1800-luvun puolenvälin jälkeen puutavaran arvo nousi, kun kulkuyhteydet sahoille paranivat. Metsiä ryhdyttiin hoitamaan. Metsäalaa pyritiin lisäämään ja maan laatua parantamaan myös soita ojittamalla. Suurimmat hakkuut ja ojitukset tehtiin vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Harvinainen paikallinen elinkeino Lauhanvuorella oli 1800-luvulla myllynkivikotiteollisuus. Haapakeitaalla on puolestaan sijainnut yksi seutukunnan parhaimmista suomalmin nostopaikoista.

Päivitetty 11.01.2018
a116