Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

x
Siirry suoraan sisältöön

Peurakairan alue-ekologinen suunnitelma


Tekijä: Korkalo Markku, Pouta Tapio, Valle Paulus, Kokkonen Pekka, Korpivuoma Jukka, Itkonen Pertti, Ollila Tuomo

Julkaisija: Metsähallitus , Vantaa , 1997

Julkaisusarja: Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 09


Ulkoasu: 91 s.


Kieli: suomi


ISSN-L: 1239-1670

ISBN: 952-446-026-2

Tiivistelmä:

Alue-ekologinen suunnitelma on monitavoitteisen metsienkäytön suunnittelun apuväline, jonka avulla pyritään turvaamaan metsien monimuotoisuuden säilyminen sekä sovittamaan yhteen erilaisia metsien käyttömuotoja. Tiedonkeruussa käytetään apuna tietokonepohjaista paikkatietojärjestelmää, teemakarttoja, ilmakuvia ja maastotarkastuksia sekä paikallistuntemusta ja osallistavaa suunnittelua.

Metsähallitus on laatinut Sodankylän kunnan pohjoisosaan alue-ekologisen suunnitelman noin 58000 hehtaarin alueelle. Alueeseen kuuluu Sodankylän kunnan puoleinen osa Hammastunturin erämaa-alueesta, samoin osa Naatsukka-aavan soidensuojelualueesta. Talousmetsäosa on suurelta osin suojametsäaluetta ja koko alueesta noin kolmannes on erilaisin maankäyttöpäätöksin metsätalouskäytön ulkopuolella. Alueen maat kuuluvat Lapin paliskunnan poronhoitoalueeseen ja ovat näin myös saamelaisaluetta. Peurakairan pohjoisosan alueen metsät ovat suurelta osin männikkövaltaisia, kasvupaikoiltaan karunpuoleisia vaaramaita. Tällä alueella olevat metsät muodostavat luonnontilaisina erämaisen, laajahkon, vanhaakin metsää sisältävän metsäalueen. Alueen eteläosissa on harjoitettu metsätaloutta jo 1930-luvulta alkaen. Hakkuut ovat keskittyneet etupäässä eteläosan vesistöjen vaikutuspiirissä oleviin metsiin, joissa esiintyy sekapuustoisuutta ja kasvu-paikkavaihtelua runsaammin kuin pohjoisosassa. Peurakairan tärkeiden luontoarvojen ja muiden käyttömuotojen, erityisesti porotalouden turvaaminen on metsien käsittelymalleja suunniteltaessa otettu erityisesti huomioon. Porotalouden huomioimista Peurakairan alueella erityisesti edellytetään myös Lapin seutukaavan 4. osassa sekä erämaalaissa. Tavoiteltu yhteistyö suunnitelmaa tehtäessä paliskunnan edustajien kanssa jäi vähäiseksi, koska paliskunta näki sovittamattoman ristiriidan porotalouden ja metsätalouden välillä.

Suunnitelmassa esitetty maankäyttöratkaisu ja metsien käsittelyn mukauttaminen monikäytön tavoitteisiin erityisesti tälle alueelle antavat hyvät mahdollisuudet porotaloudelle, metsästykselle, luonnontuotteiden keräilyyn sekä ulkoiluun ja retkeilyyn.

Luonnonsuojelun kannalta suunnitelluilla toimenpiteillä ei vaaranneta luonnon monimuotoisuutta, alueen uhanalaisten elinympäristöjä ja lajeja. Kun otetaan huomioon jo olemassa olevat suojelualueet ja suunnitelmassa huomioidut ekologiset käytävät sekä luontokohteet, nämä alueet sisältävät yli puolet suunnittelualueen metsämaan pinta-alasta.

Päivitetty 11.09.2012

Saatavissa painettuna

Hinta: 10 €

Tiedustelut ja tilaukset