Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

x
Siirry suoraan sisältöön

Pyhä-Luoston kansallispuiston hoito- ja kättösuunnitelma


Tekijä: Metsähallitus

Julkaisija: Metsähallitus , Vantaa , 2007

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 30


Ulkoasu: 129 s.


Kieli: suomi


ISSN-L: 1796-2943

ISBN: 978-952-446-578-6 (painettu), 978-952-446-579-3 (pdf)

Tiivistelmä:

Pyhä–Luoston kansallispuisto perustettiin 1.3.2005 yhdistämällä vuonna 1938 perustettu Pyhätunturin kansallispuisto sekä Luostotunturin ympäristön vanhojen metsien ja soidensuojelun perusohjelman kohteet. 1.1.2006 uuden kansallispuiston pinta-ala oli 14 343 ha. Kansallispuisto sijoittuu keskelle Lapin lääniä ja jakaantuu Kemijärven, Pelkosenniemen sekä Sodankylän kuntien alueille.

Kansallispuisto muodostuu Pyhä- ja Luostotunturit yhdistävästä Suomen eteläisimpien suurtunturien ketjusta ympäröivine metsä- ja suoalueineen. Sen luonnonsuojelullisesti arvokkaimman osan muodostavat laajat yhtenäiset, lähes luonnontilaiset boreaaliset havumetsät tyypillisine lajeineen. Tunturijonon länsipuolella aukeavat laajat aapasuot, joiden suotyyppien kirjo on edustava. Tunturijonoa katkovat syvät kurut, joista näyttävin on yli 200 m syvä Isokuru. Kurujen ja kerojen vuorottelu muodostaa maisemaa laajalti hallitsevan, hyvin tunnetun profiilin. Kurujen pohjalla virtaavat purot luovat pienialaisia lehtoja. Tunturien laet ovat pääosin rakkakivikkoa, ja varsinainen tunturilajisto on niukkaa. Alueen vesistöt ovat latvapuroja, jotka saavat vetensä lukuisista lähteistä tunturien juurilla.

Pyhätunturi on ollut metsäsaamelaisen kulttuurin seitapaikka ja Kemin-Lapin rajamerkki 1700-luvun alkuun saakka. Tältä metsäpeuranpyynnin ajalta ovat peräisin monet alueen paikannimet. Peuranpyynnin jälkeen poronhoidolla on ollut merkittävä asema. Alueen myöhemmästä historiasta kertovat 1900-luvun alun savottojen aikaiset kämpänrauniot. Pyhätunturista tuli tunnettu matkailu­kohde jo 1900-luvun alussa. Kansallispuistossa varhaisinta matkailurakentamista edustavat Yli-Luoston autiotupa vuodelta 1949 ja Keropirtin matkailumaja vuodelta 1954. Jälkimmäinen on peruskorjattu ja vuokrattu Lapin yliopistolle tutkimus- ja opetuskäyttöön.

Tunturijonoa pitkin kulkevat reitit yhdistävät Pyhän ja Luoston matkailukeskukset toisiinsa. Kansallispuiston alueelle tehtiin vuonna 2005 noin 100 000 käyntiä. Suurin osa kävijöistä tulee matkailukeskuksista hiihtäen hoidetuilla laduilla tai patikoiden merkityillä reiteillä. Kansallispuiston alueella toimii Lampivaaran ametistikaivos, joka on alueen tärkeimpiä matkailunähtävyyksiä. Paikallisille asukkaille kansallispuisto on merkittävä porolaidun ja virkistysalue.

Hoito- ja käyttösuunnitelman avulla toteutetaan kansallispuiston perustamislaissa asetetut tavoitteet ja sovitetaan alueen käyttö luonnon suojelun asettamiin rajoihin. Vyöhykejaolla ja kävijöitä ohjaamalla säilytetään suojeluarvot sekä porotalouden ja paikallisen virkistyskäytön mahdollisuudet. Ojitetut suot ennallistetaan ja kulojatkumoa ylläpidetään polttamalla viljellen uudistettuja metsiä. Palvelurakenteiden laatua ja kapasiteettia lisäämällä sekä opastusta parantamalla luodaan edellytykset käyntimäärän enintään 50 %:n kasvulle vuoteen 2015 mennessä. Luontomatkailun ohjelmapalveluja tarjoavien yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan. Suunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti.

Päivitetty 27.10.2017
c30

Sähköinen julkaisu:

c30.pdf (6.4 MB)

Saatavissa painettuna

Hinta: 15 €

Tiedustelut ja tilaukset