Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.

x
Siirry suoraan sisältöön
Painos loppunut

Pöyrisjärven erämaa-alueen sekä Pöyrisvuoman ja Saaravuoman-Kuoskisenvuoman soidensuojelualueiden luonto ja käyttö


Tekijä: Kajala Liisa (toim.)

Julkaisija: Metsähallitus , Vantaa , 1999

Julkaisusarja: Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 96


Ulkoasu: 166 s.


Kieli: suomi


ISSN-L: 1235-6549

ISBN: 952-446-131-5 (painettu)

Tiivistelmä:

Tässä perusselvityksessä esitellään Pöyrisjärven erämaa-alue sekä alueen sisällä sijaitseva Pöyrisvuoman soidensuojelualue ja alueeseen pohjoisreunastaan rajoittuva Saaravuoman-Kuoskisenvuoman soidensuojelualue.

Alueet muodostavat 147 500 hehtaarin laajuisen yhtenäisen, suhteellisen luonnontilaisen kokonaisuuden Enontekiön kunnan länsiosassa. Alue on suurimmalta osin mäntymetsänrajan pohjoispuolella, joten hakkuut eivät ole juurikaan muuttaneet aluetta. Luonnontilaisuutta ovat muuttaneet lähinnä porotalous, metsästys ja kalastus niihin liittyvine asumis-, maastoliikennöinti- ja polttopuutarpeineen.

Pöyrisjärven erämaa-alue laskee loivasti kohti etelää jakautuen pohjoisosan tunturi- ja vaara-alueeseen ja eteläosan tasaisempaan alueeseen. Suurin osa alueesta kuuluu hemiarktiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Pohjoisosan tunturiylängöt kuuluvat kuitenkin ala-arktiseen ja eteläosan kapea vyöhyke pohjoisboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Mielenkiintoisen lisänsä kasvillisuuteen tuovat Pöyrisjärven ympäristössä ja Naltijärven alueella esiintyvät hiekkadyynit.

Pöyrisjärven erämaa-alueen vesistöjä luonnehtivat pienehköjen järvien ja pohjoiskoillisesta etelään virtaavien jokien muodostamat ketjut. Eläimistön, etenkin linnuston, kannalta vesistöjen rantavyöhykkeet ovat arvokkaita.

Enontekiöllä on arkeologisten löydösten perusteella ollut asukkaita yhtä kauan kuin muuallakin Suomessa, aina esikeraamisesta aikakaudesta saakka. Erämaa-alueen vanhimmat asuinpaikat vaikuttavat kautta linjan pienialaisilta kivikautisilta leiripaikoilta. Jäänteinä poronhoitoa edeltäneestä metsästys- ja pyyntikulttuurista on runsaasti mittavia peuranpyyntikuoppajärjestelmiä. Nykymuotoinen poronhoitojärjestelmä alkoi muotoutua alueelle 1800-luvun puolivälissä rajasulkujen tuloksena.

Nykyisin alue on paikkakuntalaisille tärkeä poronhoito-, metsästys-, kalastus- ja virkistysalue. Ulkopaikkakuntalaisten retkeily alueella on toistaiseksi melko vähäistä.

Lisätietoja:

Liitteet 3 ja 4 puuttuvat

Päivitetty 5.02.2019
a96

Sähköinen julkaisu:

a96.pdf (4.7 MB)