Author(s) Moilanen Jussi, Kuokkanen Panu, Parviainen Sauli, Sipiläinen Raimo
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2000
Pages 55 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja
ISBN 952-446-195-1
Summary

Änätin alue-ekologisen suunnitelman tarkoituksena oli kartoittaa talousmetsäalueella metsien eri käyttömuodot ja luonnon kannalta merkittävimmät elinympäristöt. Näiden tietojen avulla pyrittiin muodostamaan alueelle ekologinen suunnitelma turvaamaan alueen eläin- ja kasvilajiston monimuotoisuus, sekä populaatioiden elinvoimaisuus. Lisäksi suunnitelmassa huomioitiin alueen asukkaiden viihtyvyys. Paikkatietojärjestelmän kuviotietojen, ilmakuvien, erilaisten karttojen ja osallistavan suunnittelun avulla saatiin tiedot mahdollisista arvokkaista luontokohteista. Maastossa näiltä alueilta mitattiin kuolleen puun määrä sekä tehtiin havaintoja eläin- ja kasvilajistosta. Lisäksi käytiin läpi alueen vanhojen metsien inventointiprosessissa suojelun ulkopuolelle jääneiden alueiden tiedot.

Änätin suunnittelualue sijaitsee Kuhmon kaupungin koillisosassa. Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on 75 190 ha. Alue kuuluu Sotkamon reitin valuma-alueisiin. Kasvimaantieteellisessä aluejaossa Änätti kuuluu Kainuun keski- ja itäosa-alueeseen ja metsäkasvillisuusjaottelussa keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Maaston korkeus alueella vaihtelee välillä 170–290 m mpy. Olemassa olevat luonnonsuojelualueet alueella ovat Kolkonsuo, Juortanansalo, Riihivaara, Elimyssalon laajennus, Hirvivaara–Suoniemensuo, Iso Palonen–Maariansärkät, Lentuan ja Änättijärven rantojensuojelualueet ja Valtasenjärvi.

Suunnittelualueen metsämaiden kokonaispinta-ala on noin 49 000 ha ja puuston määrä 4,1 milj.m3. Metsämaiden pinta-alasta 88 % on talous- ja virkistysmetsiä ja 12 % suojelualueita. Koko alueella mänty- ja mäntysekametsien osuus on noin 87 %. Vanhoja, yli 135-vuotiaita metsiä alueen metsämaalla on 8 245 ha (17 %), joista 59 % on talous- ja virkistysmetsissä. Suurimpana kasvillisuustyyppinä metsämaalla ovat kuivahkot kankaat (67 %). Lahopuumittauksia tehtiin yhteensä 584 kuviolta (2 827 ha), joka on 5,7 % alueen metsämaan pinta-alasta. Kokonaan taloustoiminnan ulkopuolelle jääviksi aarniometsiksi luokiteltiin talousmetsien metsämaasta yhteensä 992 ha (n. 2,3 %), josta yli 135-vuotiasta metsää on 923 ha. Yhteensä luontokohteita paikkatietojärjestelmään merkittiin 1 248 ha (2,0 % kokonaisalasta). Erityiskohteista maisema- ja riista-alueita merkittiin talous- ja virkistysmetsien metsämaalle yhteensä noin 4 000 ha (9 % metsämaan pinta-alasta).

Suunnittelualueelle muodostettiin ekologinen verkosto, joka koostuu suojelualueista, luontokohteista ja ekologisista käytävistä. Monimuotoisuuden lisäämisalueiksi valittiin luontokohteiden läheisyydessä olevia kuvioita ja Iso Nuolilammen alue lähes kokonaan. Hakkuutoiminnan ulkopuolella oleva puusto (240 000 m3) Änätin suunnittelualueella pienentää Metsähallituksen välitöntä työntarjontaa puunkorjuu- ja metsänhoitotöissä luonnonvara-suunnitelmaan verrattuna keskimäärin 8 000 m3/v ja 4 henkilötyövuotta seuraavien 30 vuoden aikana. Vastaavasti Metsähallituksen liikevaihtoa luontokohteiden määrä pienentää noin 2,2 milj. mk vuosittain.

Virkistysarvojensa puolesta Änätin suunnittelualue on muihin Kainuussa tehtyihin suunnitelmiin verrattuna keskimääräistä virkistyspainotteisempi. Alueen kasvi- ja eläinlajeille on pyritty luomaan käytettävissä olleiden mahdollisuuksien mukaan elinympäristökokonaisuuksia, jotka tukevat laajemmin Kuhmon luonnonsuojelualueita ja muualla Kainuussa tehtyjä alue-ekologisia suunnitelmia.

Out of print