Author(s) Erkkonen Joel
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2000
Pages 54 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 115
ISSN-L 1235-6549
ISBN 952-446-180-3 (painettu)
Summary

Tämän julkaisun kävijätutkimukset liittyvät laajaan valtakunnalliseen tutkimushankkeeseen, Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi (LVVI –tutkimus), jonka yhtenä tavoitteena on kehittää yhtenäisiä menetelmiä ja mittaustapoja kävijätutkimuksille. Evolla tutkimus toteutettiin kesäkaudella ja Syötteellä kevättalven sekä syksyn aikana vuonna 1998.

Luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden kävijämäärien kasvaessa on yhä useammin tiedostettu, kuinka tärkeätä on tuntea alueilla vierailevat kävijät ja heidän tarpeensa. Kävijätutkimuksella tarkoitetaan tietyn alueen kävijöihin kohdistuvaa kyselyä tai haastattelua, jolla pyritään keräämään ajankohtaista käyntiin liittyvää tietoa. Kävijätutkimuksella voidaan selvittää alueen kävijärakennetta, virkistysmotiiveja, kävijöiden mielipiteitä alueesta ja sen palveluista, kävijätyytyväisyyttä, kävijöiden harrastamia toimintoja (aktiviteetteja) sekä käyntiin liittyvää rahankäyttöä.

Tulosten perusteella kävijäkunta oli sekä Evolla että Syötteellä miesvoittoista. Suurimman kävijöiden ikäluokan muodostivat Evolla 35–44-vuotiaat ja Syötteellä 45–54-vuotiaat henkilöt. Evolla tärkeimmät virkistysmotiivit olivat luonnon kokeminen ja rentoutuminen. Syötteen alueella tärkeimmät virkistysmotiivit olivat rentoutuminen, luonnon kokeminen ja maisemat. Kummallakin alueella vähiten tärkeäksi motiiviksi ilmoitettiin tutustuminen uusiin ihmisiin. Evolla tärkein harrastus oli kalastus ja Syötteellä maastohiihto.

Kävijätyytyväisyys Evon retkeilyalueella ja Syötteen alueella oli varsin korkea, ja kävijät arvioivat tarjotut palvelut hyviksi. Käynti vastasi hyvin sille asetettuja ennakko-odotuksia ja käyntiä häiritseviä tekijöitä oli kummallakin alueella vain vähän. Evon kävijät käyttivät rahaa yhteen käyntiin noin 350–500 mk edestakaisine matkoineen. Syötteellä kävijöillä kului käyntiin rahaa noin 1 250–1 400 mk matkoineen.

Syöte

Printed version available
Price 10 €