Author(s) Metsähallitus
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2006
Pages 63 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 15
ISSN-L 1796-2943
ISBN 952-446-507-8 (pdf)
Summary

Suunnittelualueen suojeluarvo perustuu suoluontoon ja pienvesistöihin. Suuri osa soista on säilynyt ojittamattomina eikä alueella ole juurikaan tiestöä, minkä vuoksi alue on luonteeltaan melko erämainen. Soilla pesii arvokas linnusto, johon kuuluu tyypillisiä erämaisen seudun lajeja sekä useita petolintuja. Suunnittelualue on paikallisesti tärkeä luontomatkailun ja virkistyskäytön kohde, jonka kävijämäärä nykytilaisena on kuitenkin vaatimaton.

Suunnitelma sovittaa yhteen alueen maankäyttömuodot (metsätalous, metsästys, kalastus, retkeily ja luontomatkailu) siten, että luonto- ja kulttuuriperintöarvot säilyvät ja alueen merkitys retkeilyn ja luontomatkailun kohteena kasvaa. Vyöhykkeistäminen ja kävijöiden ohjaaminen sekä ehdotettu palveluvarustuksen rakentaminen suuntaavat kävijöiden kulun siten, että alueen luontoarvot voidaan turvata. Palveluvarustuksen rakentaminen toteutetaan kysyntälähtöisesti, jolloin ylimitoitettua rakentamista ei tapahdu.

Suunnitelma on laadittu osallistavalla suunnittelutavalla. Metsähallituksen suunnittelujärjestelmän mukaisesti hoito- ja käyttösuunnitelma on yleistason suunnitelma. Detaljisuunnittelu tapahtuu toimenpidesuunnitelmissa, joihin hoito- ja käyttösuunnitelmassa viitataan.

Suunnittelualue sisältää valtion maiden lisäksi yksityismaita, joista suurin osa kuuluu UPM:lle. Suunnitelmaa valmistelleessa työryhmässä oli mukana UPM:n edustaja ja Keski-Suomen metsäkeskus, joka laati yhteistyössä yksityismaiden omistajien kanssa hoito- ja käyttösuunnitelman linjausten mukaisia metsäsuunnitelmia. Tällä tavoin koko Natura-alue voitiin suunnitella samanaikaisesti ja Metsähallituksen koordinoimana.

Haukisuon-Härkäsuon-Kukkonevan Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma on laadittu vuosille 2006-2015.