Author(s) Länsman Tarja
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2000
Pages 101 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 126
ISSN-L 1235-6549
ISBN 952-446-264-8 (painettu)
Summary

Kaldoaivin erämaa-alue kattaa Utsjoen kunnan itäosan ja Inarin kunnan koillisosan. Alueella on asuttu maan vapauduttua sitä jääkaudella peittäneestä jäästä. Peuranpyynti, kalastus ja metsästys olivat varhaisimmat elinkeinot. Sittemmin peuranpyynti vaihtui poronhoitoon.

Nykyistä Kaldoaivin erämaa-aluetta on käyttänyt neljän siitan, lapinkylän, väki: Utsjoen, Inarin, Näätämön ja Varangin. Täyssinän rauhan (1595) raja kulki alueen keskeltä. Kuitenkin alue säilyi valtioiden jakamattomana yhteismaana vuoteen 1751, jolloin Tenosta tuli rajajoki Ruotsi-Suomen ja Tanska-Norjan sopimuksella. Erämaa-alueen kaakkoisosa säilyi yhteismaana vuoteen 1826, jolloin Venäjä ja Ruotsi-Norja pääsivät sopimukseen sen jakamisesta. Pohjoinen raja sulkeutui vuonna 1852 Venäjän tsaarin määräyksestä.

Rajan sulkeuduttua porosaamelaiset eivät enää päässeet liikkumaan Jäämeren rannikolle kesäisin. Heitä muutti Pohjois-Inariin, jolloin taas sikäläisten inarinsaamelaisten elämä vaikeutui. Myös etelästä levittäytyi suomalaisia uudisasukkaita Inariin 1800-luvun loppupuolella.

Alueen asukkaat kokivat suuren mullistuksen, kun heidät evakuoitiin Lapin sodan vuoksi 1944–1945 Pohjanmaalle. Sodan jälkeen alue sai uusia asukkaita Petsamosta, kun Suonikylän kolttasaamelaiset olivat joutuneet jättämään kotiseutunsa ja heidät sijoitettiin Koillis-Inariin Sevettijärven seuduille.

Vanhastaan ihmisten elämä oli suuntautunut Norjaan. Jäämeren rannalla kuljettiin porojen kanssa kesäisin, siellä käytiin kalastamassa ja markkinoilla. Rajasulut vaikeuttivat jonkin verran näitä vanhoja tapoja. Elämä alkoi suuntautua Suomeen vasta maan itsenäistyttyä ja käytännössä vasta teiden valmistuttua.