Author(s) Kamppuri, Elli-Noora
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2019
Pages 62 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 245
ISSN-L 1235-8983
ISBN 978-952-295-243-1 (pdf)
Summary

Koloveden kansallispuisto on perustettu vuonna 1990 ja se sijaitsee Etelä-Savossa Enonkosken ja Heinäveden kuntien ja Savonlinnan kaupungin alueella. Edellisen kerran Koloveden kansallispuistossa tehtiin kävijätutkimus vuonna 2011. Puiston palvelut ja rakenteet ovat muuttuneet aiemman tutkimuksen jälkeen. Myös kansallispuiston alue on lisääntynyt 47 km2:sta 60 km2:iin. Puiston käyntimäärä on vuodesta 2011 melkein kaksinkertaistunut 8 000 käynnistä 16 800 käyntiin vuodessa.

Koloveden kansallispuiston kävijätutkimukseen kerättiin aineisto aikavälillä 9.6.-9.9.2018. Kävijätutkimuksella selvitettiin kansallispuiston kävijärakennetta, käytön alueellista ja ajallista jakautumista sekä käyttäjien kokemuksia ja mielipiteitä puiston palveluista, hoidosta ja kehittämistarpeista. Tutkimuksella selvitettiin myös kävijöiden rahankäyttöä ja sen vaikutuksia paikallistalouteen.

Tärkeimmät syyt saapua Kolovedelle olivat luonnon kokeminen, maisemat, rentoutuminen ja poissa melusta ja saasteista oleminen. Vastaajat arvioivat käyntinsä terveys- ja hyvinvointivaikutusten olevan keskimäärin noin 200 euron arvoisia. Kävijöiden eniten suosimat harrastukset olivat melonta, luonnon tarkkailu, uinti, retkeily ja telttailu. Tutkimukseen osallistuneista ulkomaalaisia oli 32 %, kotimaisia matkailijoita 62 % ja paikallisia 7 %. Ulkomaalaisia saapui eniten Saksasta ja Venäjältä.

Suosituimmat käyntikohteet Kolovedellä olivat Kirkkoranta ja Ukonvuori. Telttapaikoista suosituimmat olivat Pitkäsaari ja Syväniemi. Lähes kolmasosa vastaajista vieraili Nahkiaissalon luontopolulla. Päiväkävijöiden vierailu puistossa kesti keskimäärin noin viisi tuntia ja yöpyjien vierailu noin kolme vuorokautta. Suurimmat kävijäryhmät olivat 25-34-vuotiaat ja 35-44-vuotiaat. Useimmat saapuivat puistoon 2-5 hengen ryhmissä, jotka koostuivat oman perheen jäsenistä.

Kävijöiden tyytyväisyys kansallispuiston palveluihin ja rakenteisiin kokonaisuudessaan oli hyvä. Myös kävijöiden odotukset täyttyivät hyvin. Parhaiten odotukset täytti luonnonympäristö. Palveluista tyytyväisimpiä oltiin tulentekopaikkoihin, polttopuuhuoltoon ja pysäköintipaikkoihin. Vähiten tyytyväisiä oltiin yrittäjien tuottamiin palveluihin, tiestöön ja polkureitistöön.

Puistossa tai sen lähialueella vähintään yhden yön majoittuneet käyttivät keskimäärin 121 euroa käyntikertaa kohden ja päiväkävijät 19 euroa. Eniten rahaa kävijät kuluttivat mm. kalastuslupiin ja väline- ja varustevuokriin. Koloveden kansallispuiston kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset kokonaisvaikutukset olivat yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutukset noin 17 henkilötyövuotta.