Koneellisten ensiharvennusten metsänhoidollinen tila
Tutkimuksessa selvitettiin koneellisesti harvennettujen kasvatusmetsien metsänhoidollista tilaa Metsähallituksen metsissä Länsi-Suomen, Itä-Lapin ja Pohjanmaan alueilla. Kasvatusmetsien ensiharvennusten metsänhoidollista tilaa tarkasteltiin metsälain ja Metsähallituksen omien tavoitteiden toteutumisen kannalta. Lisäksi selvitettiin lähtöpuuston määrän ja tilajärjestyksen vaikutusta ensiharvennuksen onnistumiseen. Tilajärjestyksellä selvitettiin puuston ryhmittäisyyttä ennen ja jälkeen hakkuun sekä miten puuston määrä vaihteli suhteessa ajouraan. Lisäksi tutkimuksessa vertailtiin systemaattista koealainventointia ja kaistaleinventointia.
Tutkimustulosten mukaan ajourien leveys ylitti Metsähallituksen metsänhoito-ohjeen tason (40 dm) kaikilla kuvioilla. Ajouratiheys oli suositusten mukainen. Hakkuun seurauksena puustoa oli vaurioitunut keskimäärin 2 %. Puustoa oli ollut ennen hakkuuta runkoluvulla mitattuna keskimäärin 1 250 kpl/ha ja pohjapinta-alalla tarkasteltuna 18 m2/ha. Hakkuussa oli poistettu puustoa keskimäärin 34 m3/ha. Kasvatettavaksi oli jätetty keskimäärin 800 kpl/ha ja vastaavasti pohjapinta-alalla tarkasteltuna 12 m2/ha Runkoluvut olivat keskimäärin Metsähallituksen harvennusmallien tavoitteesta 86 % ja toteutuneet pohjapinta-alat 84 %. Puusto on jäänyt harvemmaksi ajourien reunassa kuin kauempana ajouraa. Relaskooppimittauksen havaittiin antavan keskimäärin 2,5 m2/ha suuremman pohjapinta-alan kuin kaistaleinventoinnin läpimittoihin perustuva mittaus.
Osalla kuvioista hakkuuta olisi voinut viivästyttää, jolloin hakkuun taloudellinen kannattavuus olisi parantunut. Hakkuun jälkeen puusto jäi useilla kuvioilla liian harvaksi harvennusmalleihin verrattuna. Ryhmittäisyys osaltaan vaikutti siihen, että puustoa jäi hakkuun jälkeen suosituksia vähemmän. Lisäksi liian voimakas harvennushakkuu ja vähäpuustoinen lähtötilanne ovat aiheuttaneet alhaisen puuston määrän hakkuun jälkeen. Nuoren kasvatusmetsikön puuston arvioiminen relaskoopilla ei ole kovin tarkkaa. Suositeltavampi menetelmä pohjapinta-alan määrittämiseen ensiharvennusikäisissä metsiköissä olisi läpimittojen mittaus.