Author(s) Korhonen Kirsi-Marja, Tolonen Jyrki, Stolt Elina, Karvonen Lauri, Kantia Jari, Siitonen Paula
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2011
Pages 91 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 64
ISSN-L 1239-1670
ISBN 978-952-446-860-2 (painettu), 978-952-446-861-9 (pdf)
Summary

Voimassa oleva Länsi-Lapin luonnonvarasuunnitelma on laadittu 10-vuotiskaudelle 2006-2015. Kauden puolivälissä tehdyssä välitarkastuksessa on nyt arvioitu, ovatko luonnonvarasuunnitelman linjaukset loppukaudelle edelleen ajan tasalla. Arvioinnin perusteella tarkistettiin suunnitelma ja laadittiin uusi toimintaohjelma loppukaudelle. Länsi-Lapin luonnonvarasuunnitelman välitarkastus alkoi vuoden 2009 lopussa. Metsähallituksen johtoryhmä teki päätöksen välitarkastuksen tulosten käyttöönotosta joulukuussa 2010.

Välitarkastuksen lähtökohtana oli voimassa oleva luonnonvarasuunnitelma. Muutostarpeita arvioitiin yhdessä sidosryhmien edustajista koostuvan yhteistyöryhmän kanssa. Arvioinnin perusteina olivat toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ja ajantasaiset tiedot luonnonvaroista. Metsähallituksen toiminnan kannalta merkittäviä muutoksia ovat metsäteollisuuden rakennemuutos, bioenergian lisäämiselle asetetut tavoitteet, metsänhoito-ohjeiden uusiminen sekä Kansallisen metsäohjelman 2015 ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) vahvistaminen. Luonnonvarasuunnitelman valmistelutyönä huhti-lokakuussa 2009 toteutettiin ns. Metsä-Lapin neuvotteluprosessi paikallistasolla maakunnallisen ohjausryhmän koordinoimana. KorpiMETSO-inventointi ja ekologisen verkoston kytkeytyneisyystarkastelu toteutettiin osana välitarkastusta.

Yhteistyöryhmä kannatti matkailu- ja virkistyskäyttöä painottavan toimintalinjan jatkamista. Uutena teemana ryhmä korosti bioenergian merkityksen kasvua. Yhteistyöryhmässä lopulliseen suunnitelmaan ei jätetty yhtään eriävää mielipidettä. Lapin neuvottelukunta käsitteli suunnitelmaa kahdessa kokouksessa. Neuvottelukunta esitti yksimielisesti suunnitelman hyväksymistä. Suunnitelmaluonnokseen pyydettiin lausunnot 101 sidosryhmältä, joista 33 taholta saatiin lausunnot. Metsähallitus otti yhteistyöryhmän kannanotot sekä sidosryhmien lausunnot suunnitelman tarkistuksessa huomioon ja ne vaikuttivat toimintaohjelman sisältöön.

Luonnonvarasuunnitelman toteutumista seurataan sovituilla mittareilla. Mittarit osoittivat, että toiminta on ollut pääosin suunnitelman mukaista ja seurannan eri osa-alueilla kehitys on ollut positiivista. Metsähallituksen hallinnassa oleva maa-ala on lisääntynyt, puusto on kasvanut voimakkaasti ja metsävarat ovat lisääntyneet. Hakkuut olivat 10 % käyttöpuusuunnitetta suuremmat. Ekologiset mittarit osoittivat positiivista kehitystä, erityisesti ekologinen verkosto on laajentunut. Lapin kansallispuistojen kävijämäärät ovat lisääntyneet voimakkaasti. Vuonna 2009 kävijöitä oli 870 000. Liiketoimintojen tuloskehitys oli hyvä ja liikevaihto kasvoi.

Suunnittelutyön lopputuloksena laadittiin toimintaohjelma Metsähallituksen Länsi-Lapin alueelle vuosille 2010-2015. Sen keskeiset kohdat ovat:

  • METSO-ohjelman mukaisia suojelumetsiä perustetaan 870 ha.
  • Metsä-Lapin neuvottelujen tuloksena siirretään metsätaloustoiminnan ulkopuolelle 8 028 ha metsämaata ja rajoitetun toiminnan piiriin 455 ha.
  • Uudet maakunta- ja yleiskaavapäätökset otetaan huomioon toiminnassa.
  • Kaavoitusta jatketaan matkailukeskuspainotteisesti.
  • Virkistyksen ja luontomatkailun edellytyksiä ja palveluvarustusta kehitetään erityisesti matkailun painopistealueilla. Hajakohteiden palveluita supistetaan.
  • Lajien ja luontotyyppien inventointi, hoito ja seuranta kohdennetaan kiireisimmille kohteille.
  • Soiden ennallistaminen kohdentuu Lounais-Lapin METSO-alueille.
  • Yhteistyömenettelyjä paliskuntien ja muiden metsien käyttäjien kanssa kehitetään edelleen.
  • Metsien kestävän käytön käytännön rajoitteet, kuten vesistöjen suojavyöhykkeet, uhanalaisten lajien esiintymät ja metsonsoitimet, otetaan hakkuulaskelmissa aiempaa tarkemmin huomioon.
  • Riistan elinympäristöt otetaan huomioon metsien käsittelyssä ja niiden aktiivista hoitoa jatketaan.
  • Erilaisille kasvupaikoille soveltuvat monipuoliset metsänhoito- ja hakkuutavat ylläpitävät monipuolista metsän kuvaa.
  • Peitteisyyttä ylläpitäviä hakkuutapoja kohdennetaan matkailun, porotalouden ja luonnonkirjon kannalta erityisille kohteille.
  • Puun tarjontaa metsä- ja puutuoteteollisuudelle lisätään keskimäärin 1 miljoonaan kuutiometriin vuodessa kysynnän
  • Puupohjaisen bioenergian tarjontaa lisätään kysynnän mukaan.
  • Tuulivoimatuotantoon soveltuvia kohteita kartoitetaan ja kehitetään.
  • Maa-ainesvaroja myydään ja otto-oikeuksia vuokrataan soveltuvilta kohteilta ympäristöarvot korostetusti huomioon ottaen.
  • Kulttuuriperintö inventoidaan metsätalousalueilla kansallisen metsäohjelman tavoitteiden mukaan.
  • Metsien hiilensidonta ja -varastot kasvavat kasvavien puumäärien myötä.

Suunnitelman toteutumista seurataan loppukautena alkuperäisten mittareiden avulla.