Malaise-hyönteispyynti Lapin suojelualueilla 2012-2014
Vuosina 2012–2014 Metsähallituksen Lapin luontopalvelut toteutti hyönteisten lajistokartoituksia käyttäen Malaise-pyydyksiä. Malaise-pyydykset sopivat matalalla lentävien hyönteisten pyydystämiseen kaikissa elinympäristöissä. Pyydyksiä asetettiin yhteensä 85 kappaletta 24 eri suojelualueelle. Pyydykset sijoitettiin aapasoille, lähteiköille, tunturikosteikoille ja metsäisiin elinympäristöihin. Keskimääräinen pyyntiaika oli 103 vrk/pyydys. Pyydyksistä määritettiin nivelkärsäisiä (Hemiptera), jäytiäisiä (Psocoptera), vesiperhosia (Trichoptera), useita eri kaksisiipisheimoja (Diptera) sekä kovakuoriaisia (Coleoptera). Kattavimmin määritettiin neljä hyönteisryhmää, ns. muut sääsket, nivelkärsäiset, surviaissääsket ja vesiperhoset, kaikkina kolmena vuotena kaikilta kohteilta.
Määritetty aineisto koostui n. 80 000 yksilöstä, ja havaittu kokonaislajimäärä oli 2 011, joista 752 havaitiin vain yhdeltä kohteelta. Kokonaislajimäärästä suurin osa oli kaksisiipisiä hyönteisiä (1 587). Muista lahkoista havaittiin 424 lajia (Hemiptera 184, Coleoptera 122, Trichoptera 86, Psocoptera 29). Yhteensä 112 lajia havaittiin tämän kartoituksen myötä ensimmäistä kertaa Suomesta. Määritetyistä lajeista 58 on tieteelle kuvaamatta. Niistä yksi on vesiperhonen ja loput ovat kaksisiipisiä hyönteisiä. Yhteensä kohteilta havaittiin 66 punaisen kirjan lajia (DD, NT, VU, EN). Eniten lajeja havaittiin Savukosken Törmäojalta (811), mutta tällä kohteella oli myös suurin pyyntiponnistus (1 113 pyydysvuorokautta). Pyyntiponnistuksen ja havaittujen lajien määrän sekä havaittujen lajien määrän ja punaisen kirjan lajien määrän välillä oli merkitsevä positiivinen korrelaatio. Neljän kattavimmin määritettyjen ryhmien lajimäärien välillä oli joko heikko positiivinen korrelaatio tai korrelaatiota ei havaittu. Mantelin testin mukaan näiden neljän ryhmän yhteisökoostumukset vaihtelivat samansuuntaisesti.
Pohjoisilla alueilla kaksisiipisten hyönteisten merkitys on korostunut. Tulevaisuudessa tätä hyönteisryhmää on syytä käyttää aikaisempaa enemmän lajistokartoituksissa. Yleisesti ottaen kartoituksissa ja selvityksissä tulisi määrittää mahdollisimman monta eri taksonomista ryhmää tai useita ravinnonkäytöltään tai elinympäristöiltään poikkeavia ryhmiä. Suhteellisen suuri tieteelle kuvaamattomien lajien määrä kertoo osaltaan, kuinka huonosti tunnettuja suojelualueiden eliöyhteisöt ovat. Tämä selvitys on myös osoitus viranomaisen (Lapin luontopalvelut) ja hyönteistutkijoiden välisestä tuloksellisesta yhteistyöstä.
