Silakanpyytäjiä ja lohitalonpoikia – kalastusperinnettä Perämeren kansallispuistossa

Tämä selvitys käsittelee Perämeren kansallispuiston kalastusperinnettä, kalastajia ja heidän työvuottaan. Kansallispuiston saaria on myös käytetty sesonkiluonteisina asuin- ja työympäristöinä. Saarista keskeisin on ulkosaaristossa, lähellä Ruotsin rajaa sijaitseva Selkäsarvi. Nykyään hiljaisessa ja lähes autiossa saaressa oli ennen elävä kalastajakylä, jota ulkomeren matalilla elinkeinoaan harjoittaneet silakanpyytäjät pitivät tukikohtanaan. Muissa alueen saarissa on harjoitettu lohenpyyntiä, ja niiden käyttö on perustunut valtion ja kalastajan välillä tehtyyn vuokrasopimukseen.

Ajallisesti raportti painottuu 1900-luvun alkuun. Tuolloin kalastukselle oli luonteenomaista sesonkiasuminen saaressa, kalastaminen luonnonmateriaaleista itse kudotuilla pyyntivälineillä sekä kalan säilöminen suolaamalla. Vuosisadan puolivälissä kalastuskeino muuttui: silakan perinteinen verkkopyynti loppui, ja myös muu ammattikalastus menetti merkitystään. Toisaalta tehdaskutoinen nailonverkko, yhä nopeammat veneet sekä mahdollisuus myydä kalaa tuoreena muuttivat elinkeinon luonnetta.