Author(s) Tuohimaa Heikki
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2004
Pages 13 s.
Language
suomi
Summary

Tutkimusalue jakaantuu kolmeen erilliseen osaan – Litokairaan, Olvassuohon ja Isotilansuohon, joita tässä raportissa on kutsuttu osa-alueiksi. Linnustoselvitys koko tutkimusalueella koostuu useana vuonna tehdyistä linjalaskennoista. Varsinaisesti Life-projektin yhteydessä kesällä 2003 laskijoina olivat Heikki Tuohimaa ja Esa Aalto. Aiempien vuosien laskennat ajoittuivat vuosien 1985 ja 1996 välille, jolloin laskijoina ovat toimineet Jouko Inkeröinen, Henri Koskinen, Jaakko Mehtälä, Pekka J. Nikander, Pekka Routasuo, Ari Rajasärkkä, Sami Timonen, Markku Vickholm ja Erkki Virolainen. Laskennat toteutettiin suurimmaksi osaksi Metsähallituksen rahoittamana. Maastoinventointien pohjalta on laskettu parimääräarviot maalintulajeille. Parimääräarviot sekä muut numeroin esitetyt tulokset on laatinut Ari Rajasärkkä Kainuun ympäristökeskuksen Ystävyyden puiston tutkimuskeskuksesta. 

More information

Suometsäerämaa-Lifen perusselvityksiä.