Tuulomajoen vesistön lohi Kuolan koskista Luton latvoille

Kuolavuonon kautta Jäämereen laskevan Tuulomajoen latvavedet Lutto- ja Nuorttijoki olivat aikoinaan hyviä lohijokia, mutta lohi katosi näistä joista 1960-luvulla. Tuulomajoen vesistön lohta käsittelevä selvitys on jaettu kahteen osaan. Tämä osa käsittelee Tuulomajoen vesistön lohen elämänkiertoa, entistä lohikantaa sekä lohen nousun esymistä ja lohen palauttamismahdollisuuksia Tuulomajoen latvavesiin.

Ala-Tuuloman voimalaitoksen rakentamiseen saakka (v. 1934–1936) joki oli lähes luonnontilassa, ja lohi nousi myös Suomen puoleisiin latvavesiin. Haastattelujen mukaan suurimmat lohet olivat 15–20 kg:n painoisia, keskipaino oli 5 kg.

Voimalaitos ja sitä seurannut sota-aika romahduttivat Tuulomajoen lohikannan, mikä Luttojoessa näkyi lohien vähenemisenä ja koon pienenemisenä. Vapaa-ajan kalastus alkoi yleistyä 1940-luvun lopulla Lutto- ja Suomujokien alueella ja 1950-luvulla joet olivat suosittua perhokalastusseutua. Ylä-Tuuloman voimalaitos esti lohen nousun Nuorttijärven yläpuolisille alueille täydellisesti 1960-luvun puolivälissä.

Tuulomajoen lohi nousee edelleen Ala-Tuuloman voimalaitoksen ohi, ja lohta esiintyy alajuoksun sivujoissa ja pääuomassa Ylä-Tuuloman padolle asti. Lohen palauttaminen Tuulomajoen latvavesiin on mahdollista, sillä Suomen puoleiset poikastuotantoalueet ja suurin osa Venäjän puoleisista ovat edelleen luonnontilaisia. Tiivis yhteistyö Venäjän kanssa on välttämätöntä lohen palauttamiseksi, nousuväylän avaamiseksi ja yhteisen kalastussäännön luomiseksi. Tuulomajoen latvajokien palauttaminen lohijoiksi toisi suurimman taloudellisen hyödyn kalastusmatkailusta. Lohi toisi myös virkistysarvoja ja elämyksiä sekä palauttaisi alueelle osan sen alkuperäistä luontoa.