Tekijä Yliranta Tuomo, Itkonen Pertti, Koivula Mikko, Koivunen Vesa, Lehto Vesa, Paasilinna Jorma, Satta Jyrki, Karvonen Lauri
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 1999
Sivut 61 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja
ISBN 952-446-152-8
Tiivistelmä

Suunnitelman tavoitteena on alueen biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen, metsän eri käyttömuotojen tarpeiden yhteensovittaminen sekä arvokkaiden elinympäristöjen kartoitus ja niiden huomioonottaminen tulevassa metsien käytössä.

Etelä-Kittilän alue sijaitsee Kittilän kunnan keski- ja eteläosissa. Suunnittelualueen pinta-ala on 98 723 ha. Alue kuuluu Ounasjoen ja Kitisen vesistöalueisiin sekä kasvimaantieteellisesti pohjoisboreaalisen metsäkasvillisuusvyöhykkeen Perä-Pohjolan lohkoon. Topografialtaan maaston keskikorkeus vaihtelee 170–265 m mpy. Metsät ovat osin metsäpalon jälkeen syntyneitä 4080-vuotiaita männiköitä, suurelta osin nuoria viljelytaimikoita ja osin yli 160-vuotiaita kuusikkomaita, joista suuri osa sisältyy Näätävuoma–Sotkavuoma ja Tollovuoma–Vasanvuoma sodensuojelualueisiin. Alueella on runsaasti karuja pienvesiä ja niiden rantamailla olevia puustoisia korpia.

Kuviotietojärjestelmän, ilmakuvien, erilaisten karttojen ja osallistavan suunnittelun avulla kerättiin alueen mahdolliset arvokkaat luontokohteet, joista maastossa mitattiin niiden kuolleen puun määrä ja niiden avainbiotooppiluonnetta osoittavat rakennepiirteet. Yhteensä maastossa tarkastettiin 616 kuviota (5 592 ha), mikä on 11,0 % metsämaan ja 6,0 % koko maapinta-alasta. Kuvioita mitattiin yhteensä 489 (4 271 ha). Tarkastettuihin alueisiin sisältyivät myös riista- ja maisemakohteet. Lisäksi selvitettiin kuvioittain alueen vanhojen metsien inventoinnin ns. A-alueiden (1 838 ha) luontoarvot.

Vanhojen metsien suojelualueen kokonaispinta-ala on 1 794 ha (1,8 % alueen koko pinta-alasta). Talousmetsiin luokiteltiin maastokäyntien ja -mittausten perusteella avainbiotooppeja yhteensä 261 kuviota pinta-alaltaan yhteensä 2 059 ha (2,1 %). Metsämaata tästä on 1 154 ha (2,3 % metsämaan pinta-alasta). Runsaimmin avainbiotoopeiksi luokiteltiin aarniometsiköitä, pienvesiä ja reheviä soita. Alueelle laadittin ekologiset käytävät yhdistämään arvokkaimmat alueet. Käytävien maapinta-ala on yhteensä 1 405 ha (1,4 %).

Suunnitelmaan sisältyy ASIO-malliin perustuva metsien luontaista dynamiikkaa koskeva tarkastelu. Alueen metsä- ja kitumaiden arvioitiin jakaantuvan ASIO-mallin luokkiin siten, että A-luokkaa on 1 %, S-luokkaa 23 %, I-luokkaa 70 % sekä O-luokkaa 6 %. Luokituksen avulla pyrittiin vertailemaan metsien teoreettista puulaji- ja ikärakennetta nykytilanteeseen. Vertailun perusteella asetettiin tavoitteet mm. eri puulajien osuuksiksi ja sukkessiovaiheiden pinta-aloiksi. Kulotustavoitetta ei määritelty alueen luonteesta johtuen, vaan kulotuksia suoritetaan mahdollisuuksien mukaan. Luontaisen metsäpalodynamiikan avulla on myös esitetty yleiset metsänkäsittelymallit metsäpaloherkyydeltään erilaisille kasvupaikoille. Metsienkäsittelyyn liittyy oleellisena osana myös säästöpuuston jättämisen periaatteet. Metsienkäsittelyssä tavoitteiksi otettiin lehtipuuston (ei pinta-alatavoitetta) sekä kuolleen ja palaneen puun lisääminen. Lisäksi asetettiin tavoite alueen vanhojen metsien (yli 140-vuotiaat metsät) osuudelle (7 %).

Lakisääteiset suojelualueet ja –varaukset sekä alueen muut luontokohteet muodostavat alueelle populaatioekologisen rakenteen, jossa kolme suojelualuekokonaisuutta säilyttänee alueen vanhojen metsien lajiston ydinpopulaatiot. Näistä suojelualueista populaatiot kykenevät myös leviämään alueen muihin lajille potentiaalisiin elinympäristöihin. Suunnitelman metsätaloudellinen vaikutus on arvioitu MELA-ohjelman avulla. Suunnitelmaan on liitetty katsaus Etelä–Kittilän alueen metsien aikaisempaan käyttöön ja nykytilaan.

Ongelmana suunnittelussa on ollut se, että luonnonsuojelualueiden elinympäristöjä ja lajiesiintymiä ei ole ennen eikä niitä voitu tämänkään suunnitelman maastotöiden aikana riittävästi kartoittaa. Tiedon puute vaikuttaa arviointiin, mitä avainbiotooppeja talousmetsissä tulisi ensisijaisesti säilyttää. Toisaalta ongelmana on yleinen tiedon puute uhanalaisten eliölajien elinympäristöistä sekä niiden dynamiikasta metsäalueella.

Painos loppunut