Dahkki(t) Kontiokari Heidi
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2008
Siidolohku 36 s.
Giella
suomi
Čoahkkáigeassu

Jauhovaaran virkistysmetsä on Kuhmon kaupungissa sijaitseva maisemallisesti, matkailullisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue, joka esittelee monipuolisesti luontoa, kuten vanhaa metsää, ulkomaisia havupuita, suoluontoa sekä kainuulaista vaaramaisemaa. V. 1959 Jauhovaaraan perustettiin Metsähallituksen omalla päätöksellä 35,5 hehtaarin laajuinen puistometsä, joka laajennettiin v. 1970 Jauhovaaran luonnonhoitometsäksi (n. 220 ha). Luonnonhoitometsän alue muutettiin virkistysmetsäksi v. 2000 Vepsän alue-ekologisen suunnitelman laatimisen yhteydessä. Metsähallituksen metsätalousalueille perustamat virkistysmetsät ovat ensisijaisesti virkistystarkoituksiin varattuja, usein maisemallisesti tai biologisesti erikoisia alueita, joilla on virkistys- tai suojeluarvoja ja joiden hoidossa tulee korostetusti ottaa huomioon virkistyskäyttöä tukevien luonnonpiirteiden säilyminen.

Metsähallituksen suunnitteluperiaatteiden mukaan virkistyskäytön erityisalueille laaditaan tarvittaessa alueen luonteeseen sopiva hoito- ja käyttösuunnitelma, joka ohjaa alueella tapahtuvaa toimintaa ja sen kehittämistä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisesta on päätetty Metsähallituksen Metsien käytön Kainuun aluetiimin kokouksessa 14.11.2005. Alueelle ei ole aiemmin laadittu vastaavanlaista hoito- ja käyttösuunnitelmaa.

Sähköinen julkaisu