Dahkki(t) Kontiokari Heidi, Moilanen Jussi, Korhonen Pasi, Väyrynen Heikki
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2010
Siidolohku 30 s.
Giella
suomi
Čoahkkáigeassu

Jyrkänkosken virkistysmetsä on Kuhmon kaupungissa sijaitseva talvisodan näyttely- ja ulkomuseoalue, jota Kuhmon reserviläisjärjestöt ovat esitelleet yleisölle jo yli 20 vuoden ajan. Jyrkänkoski on kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue ja kohteella on myös suuri maisemallinen merkitys Nurmestien varrella. Jyrkänkoski tunnetaan talvisodan puolustusasemana, neuvostojoukkojen etenemisrajana sekä välirauhan aikana rakennetun Salpalinjan osana. Alueella sijaitsee talvisodan muistomerkki sekä sotahistoriaa esitteleviä puolustusrakenteita, kalustoa ja rakennuksia. V. 1971 alueesta perustettiin Metsähallituksen omalla päätöksellä Jyrkänkosken luonnonhoitometsä, joka nykyisen Metsähallituksen maankäyttöluokituksen mukaan on virkistysmetsä. Metsähallituksen metsätalousalueille perustamat virkistysmetsät ovat ensisijaisesti virkistystarkoituksiin varattuja alueita, joilla on virkistys-, maisema- tai suojeluarvoja ja joiden hoidossa tulee korostetusti ottaa huomioon virkistyskäyttöä tukevien luonnonpiirteiden säilyminen.

Metsähallituksen suunnitteluperiaatteiden mukaan virkistyskäytön erityisalueille laaditaan tarvittaessa alueen luonteeseen sopiva hoito- ja käyttösuunnitelma, joka ohjaa alueella tapahtuvaa toimintaa ja sen kehittämistä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisesta on päätetty Metsähallituksen Metsien käytön Kainuun aluetiimin kokouksessa 22.12.2009. Alueelle ei ole aiemmin laadittu hoito- ja käyttösuunnitelmaa.