Dahkki(t) Martikainen Ilmari, Simonen Anne, Lovén Lasse, Kullberg Sami, Nykänen Nina
Almmustuhtti Metsäntutkimuslaitos, Vantaa, 2006
Siidolohku 24 s.
Giella
suomi
Čoahkkáigeassu

Kolin kansallispuiston luontopolku Kasken Kierros esittelee kaskikulttuurin muovaamia vaaramaisemia sekä vaaraluonnon monimuotoisuutta ja luonnontutkimusta. Kolin kansallispuisto on ainoa kansallispuisto maailmassa, jonka lakimääräisenä tehtävänä on kaskikulttuurin tuottamien luontotyyppien suojelu.

Luontopolku on rengaspolku, joka alkaa ja päättyy Kolin satamaan. Polkukartasta näkyy havainnollisesti, että retki voidaan toteuttaa laajempana tai suppeampana kierroksena. Luontopolulle voi nousta myös Kolin kylältä Kolin Kulmakiven ja kirkon välistä lähtevää polkua (UKK-reitti) pitkin. Kasken Kierrokselle voi laskeutua myös Luontokeskuksen suunnasta Ukko-Kolin Yläpihalta Ipatin länsipuolta Kolin kylälle kulkevaa UKK-reittiä myöten.

Lassidieđut

Tähän julkaisuun liittyvät Kasken kierroksen Reittiopas ja Oppilaiden tehtävävihko.

Julkaisun kaikki oikeudet siirtyivät Metsähallitukselle alueen hallinnansiirron myötä.

Julkaisu on osittain vanhentunut, sillä Kolin kansallispuiston reittisisältöjä on uudistettu vuosina 2020–2023.