Dahkki(t) Rauhala Pertti, Leskinen Aarne
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 1998
Siidolohku 5 s.
Giella
suomi
ISSN-L 1239-114X
Čoahkkáigeassu

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää monimuotoisuuden rakennepiirteiden esiintymistiheyttä sekä kuolleen puun määrää eri kehitysvaiheen metsiköissä Kumputunturi – Pomokairan alueella Kittilässä. PATI-maastotyöohjeeseen sisältyvien erilaisten arvokkaiden rakennepiirteiden esiintymistä selvitettiin eri kehitysvaiheiden metsiköissä alue-ekologisen suunnittelun yhteydessä. Tutkimus kohdistettiin alueille, joilla oli oletetusti eniten lahopuustoa ja monimuotoisuustekijöitä.

Monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luonnon rakennepiirteitä, kuten kuollutta pysty- tai maapuuta ja järeää lehtipuuta on parhaiten kuvioilla, jotka ovat puustoltaan vanhaa ja järeää ja joissa puuston kokonaistilavuus on suuri. Pääpuulajina on yleensä kuusi ja maapohja rehevä. Rakennepiirteitä löytyi soistuneilta kunttaisilta tai korkealla sijaitsevilta kuvioilta samoinkuin riista- ja välialueilta. Vanhoissa metsissä on myös eniten pitkälle lahonnutta puuta.

Koivuvaltaisuus ei lisännyt merkttävästi rakennepiirteitä, metsät olivat yleensä vajaapuustoisia. Järeitä haaparyhmiä alueelta löytyi erittäin vähän.

Metsän käsittelyjen lievyys tai käsittelyistä kulunut pitkä aika paransi rakennepiirteiden esiintymistä varsinkin karuilla kasvupaikoilla. Rehevillä kasvupaikoilla myös käsitellyillä alueilla esiintyi monimuotoisuuden rakennepiirteitä.

Oažžumis prentejuvvon hámis