Marjovuoren luonnonsuojelualueen kasvillisuus

Iitin Marjovuoren luonnonsuojelualue (36 ha) perustettiin 3.12.1993 vanhojen metsien suojelusta annetulla asetuksella (1115/93). Suojelualue jakautuu kahteen selvästi erottuvaan osaan: Kymijoen ranta-alueeseen ja varsinaiseen Marjovuoreen. Ranta-alue on tasainen ja osittain tulvavaikutteinen. Suojelualueen itäosa muodostuu varsinaisesta Marjovuoresta ja siihen liittyvistä matalammista kallioista ja niiden välisistä rehevistä notkelmista. Kallioiden jyrkkiä rinteitä ja lakiosia lukuunottamatta alue on ollut laidunkäytössä.

Marjovuoren metsät ovat pääosin vanhoja hieskoivikoita tai lehtipuuvaltaisia sekametsiä. Lahopuustoa on pääosin rantavyöhykkeellä. Muualla lahopuita, lähinnä hieskoivupökkelöitä on harvakseen kallioalueita ja soita lukuunottamatta. Kasvillisuus on hyvin rehevää. Rannan läheisyydessä on suurruoholehtoa, mutta muutoin rantatasanne on käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa. Kalliorinteiden notkelmissa valuvien purojen varsilla on saniaislehtoja, jotka levittäytyvät myös rantatasanteelle. Rinteillä kasvillisuus vaihettuu lehdosta tuoreisiin kankaisiin ja karuihin kallioihin.

Marjovuoren hoitotarvetta tarkasteltiin toisaalta luonnonsukkession ja aarniometsien suojelun sekä toisaalta uhanalaisen valkoselkätikan suojelun kannalta. Välitöntä tarvetta puuttua luonnonprosesseihin ei ole. Marjovuoren lehtipuuvaltaiset metsät soveltuvat nykytilassa melko hyvin valkoselkätikan elinympäristöksi. Lahopuun pieni määrä saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, ettei tikka pesi alueella vakituisesti. Koska valkoselkätikka on yksi uhanalaisimmista lajeista Suomessa ja koska sopivia pesimäbiotooppeja on hyvin harvassa, ehdotamme seuraavia hoitotoimia: 1. Ranta-alueelle perustetaan ruokintapaikka. 2. Ruokintapaikan ympärille tehdään pieni koealue. Koealueelta vahingoitetaan viidesosa terveistä puista lahopuun määrän lisäämiseksi. 3. Tikkojen esiintymistä ja koivujen lahoamisprosessia sekä tikkojen ruokailua keinopökkelöissä seurataan.