Pääkaupunkiseudun Viherkehän suojelualueiden käävät
Pääkaupunkiseudun Viherkehä muodostuu Helsingin ja lähikuntien mantereella ja saaristossa sijaitsevista valtion ja kuntien suojelualueista sekä kuntien ja Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen virkistysalueista. Alue tarjoaa monipuolisen valikoiman hemi- ja eteläboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen luontoa.
Metsähallitus ja Vantaan kaupunki ovat teettäneet vuosina 1995–2014 kääpäselvityksiä 17 Viherkehän suojelukohteella. Lisäksi alueella on 1800-luvun loppupuolelta asti jatkunut vahva sieniharrastuksen perinne, joka on tuottanut myös kääpiin liittyvää merkittävää tietoa. Yhteensä Viherkehän kääpäselvitetyiltä suojelualueilta on tehty vuoden 1980 jälkeen havaintoja 163 kääpälajista. Näissä 40 kpl on ns. Punaisen kirjan lajia. Yhteensä luotettavia havaintoja koko viherkehän alueelta on 194 lajista, joka on noin 80 % Suomen kaikista tällä hetkellä tunnetuista kääpälajeista.
Viherkehän kääpäkartoitetuista suojelualueista lajistoltaan rikkaimpia ovat Sipoonkorven suojelualueet, Nuuksion kansallispuisto, Vestran–Petikon suojelukohteet sekä Meikon–Lappträskin Natura 2000 -alue. Myös pääosa muista kartoitetuista suojelukohteista on kääpälajistoltaan melko rikkaita.
Valtakunnallisen lajisuojelun kannalta Viherkehän suojelualueilla on erityismerkitystä levinneisyydeltään eteläpainotteisten lajien, lehtipuulajien sekä lehtoja suosivan kääpälajiston suojelulle. Myös osa alueen suojelluista kuusivaltaisista vanhoista metsistä on kääpälajistoltaan rikkaita. Viherkehän suojelualueilla on huomattavaa merkitystä monien koko maassa tavattavien lajien levinneisyysalueen säilyttämisen kannalta. Viherkehän suojelualueilla voi katsoa olevan ”erityisvastuuta” muun muassa kuusensitkokäävän (Antrodiella parasitica), tulvakäävän (Tyromyces fumidiceps) ja sitruunakäävän (Antrodiella citrinella) suojelusta.
Viherkehän suojelualueilta havaittujen kääpälajien säilymisennuste on melko hyvä, vaikkakin alueen rikkaaseen metsäluontoon kohdistuu voimakkaita muutospaineita pääkaupunkiseudun asukasmäärän kasvun ja maankäytön lisääntymisen takia. Pääosa suojelualueiden kääpälajistosta ei tarvitse erityisiä luonnonhoitotoimia, mutta joidenkin harvalukuisempien lajien osalta lahopuujatkumon turvaaminen tai luonnonhoidolliset kulotukset saattaisivat olla hyödyksi.
