Perinnebiotooppien monimuotoisuus – Saaristomeren kansallispuiston seminaaarissa 5.3.1998 pidetyt esitelmät
Saaristomeren kansallispuiston Perinnebiotooppien monimuotoisuus -seminaari järjestettiin 5.3.1998 osana Euroopan Unionin Life-luontorahaston tukemaa 3-vuotista ”Restoration of grasslands and pastures in Archipelago National Park” -projektia.
Seminaarin tarkoituksena oli kerätä yhteen Saaristomeren kansallispuistosta 1990-luvulla tuotettua perinnebiotooppitietoa.
Saaristomeren perinnebiotoopeilla elää 32 valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaista jäkälä- ja sammallajia. Saaristomeren kansallispuistosta ja sen yhteistoiminta-alueelta on löydetty kaikkiaan 29 valtakunnallisesti uhanalaista ja neljä entisessä Turun ja Porin läänissä alueellisesti uhanalaista suursienilajia. Näistä kahdeksan voidaan luokitella perinnebiotooppien lajeiksi.
Perinnebiotooppien luonto on monimuotoinen ja tutkimusten mukaan niiden hoito (kevätsiivous, niitto ja laidunnus) ja ennallistaminen (raivaus) lisää eliöstöä, varsinkin kasvistoa. Ainakin noin kymmenen valtakunnallisesti ja yhtä monen alueellisesti uhanalaisen putkilokasvilajin säilymisen kannalta Saaristomeren kansallispuiston ja sen yhteistoiminta-alueen populaatioiden merkitys on suuri. Merkittävimpiä putkilokasvilajeja ovat pikkupunka (Anagallis minima), värimaratti (Asperula tinctoria), pikkunoidanlukko (Botrychium simplex), metsäomenapuu (Malus sylvestris), lännenhanhikki (Potentilla anglica), merihaarikko (Sagina maritima), suikeanoidanlukko (Botrychium lanceolatum), saunionoidanlukko (Botrychium matricariifolium), horkkakatkero (Gentianella amarella) ja ketokatkero (Gentianella campestris). Niiden tulevaisuuden kannalta on tärkeää saada esiintymispaikat hoidon piiriin.
Perinnebiotooppien linnuston laskennoissa lajisto oli niityillä monipuolisempi kuin metsissä. Laskennoissa suurin osa reviireistä löytyi metsistä.
Eräille hyönteisille, kuten lantakuoriaisille, lehmien ja samalla lantakasojen häviäminen saaristosta on kohtalokasta. Käyttämällä alkuperäiskarjaa perinnebiotooppien laidunnuksessa voidaan suojella perinnemaiseman ja siitä riippuvaisen eliöstön lisäksi myös alkuperäiskarjan perimää.
