Dahkki(t) Yliranta Tuomo, Itkonen Pertti, Koivula Mikko, Lehto Vesa, Paasilinna Jorma, Satta Jyrki, Karvonen Lauri
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 1999
Siidolohku 61 s.
Giella
suomi
Almmustahttinráiddut
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja
ISBN 952-446-118-8
Čoahkkáigeassu

Suunnitelman tavoitteena on alueen biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen, metsän eri käyttömuotojen tarpeiden yhteensovittaminen sekä arvokkaiden elinympäristöjen kartoitus ja niiden huomioonottaminen tulevassa metsien käytössä.

Pomokaira-Kumputunturin alue sijaitsee Kittilän kunnan keski- ja itäosissa. Suunnittelualueen pinta-ala on 126 561 ha. Alue kuuluu Kitisen ja Ounasjoen vesistöalueisiin sekä kasvimaantieteellisesti Perä-Pohjolan metsäkasvillisuusvyöhykkeen keskisen Perä-Pohjolan ja Kittilän lehtokeskuksen alueeseen. Topografialtaan maaston keskikorkeus vaihtelee 180-400 m mpy. Metsät ovat osin metsäpalon jälkeen syntyneitä 40-80 -vuotiaita männiköitä, osin nuoria viljelytaimikoita ja osin yli 160-vuotiaita kuusikkomaita, joista suurin osa sisältyy Pomokairan vanhojen metsien suojelualueeseen sekä Loukisen latvasoiden, Mustaoja-Nunaravuoman sekä Silmäsvuoman soidensuojelualueisiin. Alueella on runsaasti karuja pienvesiä ja niiden rantamailla olevia puustoisia korpia.

Kuviotietojärjestelmän, ilmakuvien, erilaisten karttojen ja osallistavan suunnittelun avulla kerättiin alueen mahdolliset arvokkaat luontokohteet, joista maastossa mitattiin niiden kuolleen puun määrä ja niiden avainbiotooppiluonnetta osoittavat rakennepiirteet. Yhteensä maastossa tarkastettiin 532 kuviota (5 084 ha), mikä on 7,0 % metsämaan ja 4,0 % koko maapinta-alasta. Kuvioita mitattiin yhteensä 300 kpl (2 664 ha). Tarkastettuihin alueisiin sisältyivät myös riista- ja maisemakohteet. Lisäksi selvitettiin kuvioittain alueen vanhojen metsien inventoinnin ns. A-alueiden (945 ha) luontoarvot.

Vanhojen metsien suojelualueen kokonaispinta-ala on 18 817 ha (15,0 % alueen koko pinta-alasta). Talousmetsiin luokiteltiin maastokäyntien ja -mittausten perusteella avainbiotooppeja yhteensä 124 kuviota pinta-alaltaan yhteensä 2 148 ha (1,7 %). Metsämaata tästä on 1 458 ha (2,4 % metsämaan pinta-alasta). Runsaimmin avainbiotoopeiksi luokiteltiin aarniometsiköitä, pienvesiä ja reheviä soita. Alueelle laadittin ekologiset käytävät yhdistämään arvokkaimmat alueet. Käytävien maapinta-ala on yhteensä 1 705 ha (1,4 %).

Suunnitelmaan sisältyy ASIO-malliin perustuva metsien luontaista dynamiikkaa koskeva tarkastelu. Alueen metsä- ja kitumaiden arvioitiin jakaantuvan ASIO-mallin luokkiin siten, että A-luokkaa on 1 %, S-luokkaa 34 %, I-luokkaa 62 % sekä O-luokkaa 3 %. Luokituksen avulla pyrittiin vertailemaan metsien teoreettista puulaji- ja ikärakennetta nykytilanteeseen. Vertailun perusteella asetettiin tavoitteet mm. eri puulajien osuuksiksi ja sukkessiovaiheiden pinta-aloiksi sekä vuosittaiseksi kulotuspinta-alaksi. Luontaisen metsäpalodynamiikan avulla on myös esitetty yleiset metsänkäsittelymallit metsäpaloherkyydeltään erilaisille kasvupaikoille. Metsienkäsittelyyn liittyy oleellisena osana myös säästöpuuston jättämisen periaatteet. Metsienkäsittelyssä tavoitteiksi otettiin lehtipuuston (ei pinta-alatavoitetta) sekä kuolleen ja palaneen puun lisääminen. Lisäksi asetettiin tavoite alueen vanhojen metsien (yli 180-vuotiaat metsät) osuudelle (13 %). Lakisääteiset suojelualueet ja -varaukset sekä alueen muut luontokohteet muodostavat alueelle populaatioekologisen rakenteen, jossa neljä laajaa suojelualuekokonaisuutta säilyttänee alueen vanhojen metsien lajiston ydinpopulaatiot. Näistä suojelualueista populaatiot kykenevät myös leviämään alueen muihin lajille potentiaalisiin elinympäristöihin. Suunnitelman vaikutukset käyttöpuusuunnitteeseen on laskettu MELA-ohjelman avulla. Ilman suojelualueita voisi teoreettinen käyttöpuusuunnite alueella olla 20 ensimmäisen vuoden aikana 1.4-1.5-kertainen. Luontokohteiden ja vanhan metsän tavoitteen vaikutus on puolestaan em. ajanjaksona 7-13 % sekä muiden erityisarvojen 5-6 %.

Suunnitelmaan on liitetty katsaus Pomokaira-Kumputunturin alueen metsien aikaisempaan käyttöön ja nykytilaan.

Ongelmana suunnittelussa on ollut se, että luonnonsuojelualueiden elinympäristöjä ja lajiesiintymiä ei ole ennen eikä niitä voitu tämänkään suunnitelman maastotöiden aikana riittävästi kartoittaa. Tiedon puute vaikuttaa arviointiin, mitä avainbiotooppeja talousmetsissä tulisi ensisijaisesti säilyttää. Toisaalta ongelmana on yleinen tiedon puute uhanalaisten eliölajien elinympäristöistä sekä niiden dynamiikasta metsäalueella.

Preanttus nohkan