Dahkki(t) Hyvönen Heidi
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2008
Siidolohku 33 s.
Giella
suomi
Čoahkkáigeassu

Sinisen polun virkistysmetsä on Kuhmon kaupungissa sijaitseva retkeilyyn ja virkistyskalastukseen tarkoitettu alue. Metsähallituksen metsätalousalueille perustamat virkistysmetsät ovat ensisijaisesti virkistystarkoituksiin varattuja alueita, joiden hoidossa tulee korostetusti ottaa huomioon virkistyskäyttöä tukevien luonnonpiirteiden säilyminen. Sinisen polun virkistysmetsä perustettiin Metsähallituksen omalla päätöksellä v. 2001 alue-ekologisen suunnittelun yhteydessä. Monipuolinen, varusteltu ja maisemallisesti edustava alue on kuitenkin ollut paikkakunnalle ja erityisesti lähialueiden asukkaille arvokas nähtävyys ja virkistäytymisalue jo kauan ennen virkistysmetsän perustamista. Virkistysmetsän alue tukee osaltaan myös läheisten kylien matkailutoimintaa.

Metsähallituksen suunnitteluperiaatteiden mukaan virkistyskäytön erityisalueille laaditaan tarvittaessa alueen luonteeseen sopiva hoito- ja käyttösuunnitelma, joka ohjaa alueella tapahtuvaa toimintaa ja sen kehittämistä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisesta on päätetty Metsähallituksen Metsien käytön Kainuun aluetiimin kokouksessa 14.11.2005. Alueelle ei ole aiemmin laadittu hoito- ja käyttösuunnitelmaa.