Dahkki(t) Trafix oy
Almmustuhtti Metsähallitus, Vantaa, 2013
Siidolohku 53 s.
Giella
suomi
Almmustahttinráiddut
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 206
ISSN-L 1235-6549
ISBN 978-952-295-044-4 (pdf)
Čoahkkáigeassu

Sipoonkorven kansallispuiston liikenneselvitys liittyy kansallispuistolle valmisteltavaan hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Liikenneselvityksessä on kartoitettu nykyiset liikenneyhteydet, arvioitu kävijä- ja liikennemäärien kasvua sekä esitetty ratkaisuja kansallispuiston saavutettavuuden parantamiseksi ja etenkin pysäköinnin kehittämiseksi lyhyellä tähtäimellä.

Sipoonkorpi on etenkin lähivirkistyskohde, mutta kansallispuiston perustamisen myötä kiinnostus aluetta kohtaan on kasvanut myös kauempaa saapuvien retkeilijöiden keskuudessa. Sipoonkorven kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina suurin harppauksin. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa on esitetty karkea käyntimääräarvio: 200 000 vuotuisen käyntimäärän ylittyminen vuoteen 2030 mennessä. Kävijämäärän oletetaan kasvavan sekä kansallispuiston rakenteiden uusimisen ja palveluiden kehittämisen että kaupunkirakenteen tiivistyessä Östersundomin ja Sibbesborgin alueiden rakentumisen myötä.

Sipoonkorven kansallispuiston alueella on nykyisin viisi pysäköintialuetta, joilla on yhteensä 70 pysäköintipaikkaa. Lisäksi Kuusijärven ulkoilukeskuksen ja Hakunilan urheilupiston pysäköintialueet palvelevat myös kansallispuistossa vierailevia. Nykyisten pysäköintialueiden kapasiteetti on riittämätön etenkin vilkkaimpina käyntipäivinä loppukesän ja alkusyksyn viikonloppuina.

Jatkossa pysäköintiä pyritään keskittämään kahdelle suuremmalle pysäköintialueelle sekä laajentamaan nykyisiä pienempiä pysäköintialueita mahdollisuuksien mukaan. Liikenteellisesti helposti saavutettavat kaksi suurempaa pysäköintialuetta ovat Kuusijärven ulkoilukeskus ja Knutersintien varsi. Kohteet muodostavat luontevat pääportit kansallispuiston alueelle, ja niille on mahdollista toteuttaa paljon pysäköintipaikkoja. Suunnitelmassa esitetyillä nykyisten pysäköintialueiden laajennuksilla ja uusilla pysäköintialueilla kansallispuiston käyttöön on mahdollista saada noin 394 uutta pysäköintipaikkaa. Lisäksi Kuusijärven ulkoilukeskuksen mahdollinen uusi pysäköintialue on osin kansallispuiston kävijöiden käytössä. Suunnitelmassa on esitetty myös pyöräpysäköinnin toteuttamista kaikkien pysäköintialueiden yhteyteen sekä toimenpiteitä joukkoliikenneyhteyksien parantamiseksi. Kävijämäärien kasvaessa myös liikenneturvallisuuteen tulee kiinnittää huomiota etenkin paikoissa, joissa kansallispuiston reitit risteävät ajoneuvoliikenteen kanssa.