Värriön alue-ekologinen suunnitelma
Alue-ekologisen suunnittelun tavoitteena on säilyttää alueella olevat luontaisesti esiintyvät eliölajit.Näille pyritään luomaan hyvät elinympäristöt ja leviämismahdollisuudet. Metsäsuunnittelussa sovitetaanyhteen metsätalouden, luonnonsuojelun, monikäytön ja maisemanhoidon tavoitteet kaikissa toiminnoissa.
Värriön alue-ekologinen suunnittelualue sijaitsee Savukosken kunnan itäosassa. Alueen pinta-ala on81 308 ha, johon sisältyy erilaisia suojelualueita. Kellovuotson ja Kaarrerämeen soidensuojelualueetsijaitsevat suunnittelualueen keskiosassa. Lisäksi alueen eteläosassa on Koukkutunturin vanhojenmetsien suojelualue. Suojelualueet kattavat suunnittelualueen kokonaispinta-alasta 10,5 %. Lisäksiekologiset verkostot ja luontokohteet lisäävät suojelupinta-alaa 4,5 %.
Suunnittelualue on pinnanmuodostukseltaan Koillis-Lapille tyypillistä metsämaisemaa isoine vaaroineenja laajoine aapasoineen, joita halkovat koskemattomat ojanvarsikorvet. Metsätaloutta alueella onharjoitettu 1920-luvulta lähtien, mutta vasta 60-luvun laajat uudistushakkuut ovat muokanneet alueenikäluokkajakaumaa ja puulajisuhteita. Nuorten alle 80-vuotiaiden metsien ja taimikoiden osuus ontällä hetkellä Värriön alueella 60 % loppujen jakaantuessa varttuneisiin ja vanhoihin metsiin.
Poronhoito on alueella merkittävä elinkeino, jonka asema on huomioitu suunnitelmaa laadittaessa.Alueelle on jätetty kolme poronhoidolle tärkeää yhtenäistä aluetta sijoittamalla ne ekologisiin verkostoihinja metsätalouden toiminnan ulkopuolelle.
Maastoinventointeja tehtiin alueen talousmetsissä vuoden 1999 kesällä noin 3 400 hehtaarilla, mikäon noin 4,7 % metsien kokonaispinta-alasta. Inventoinneissa selvitettiin kuviokohtaisesti luontokohteet,lahopuuston määrä ja indikaattorilajit.