Ylä-Lapin luonnon kaukokartoitus – Projektin loppuraportti osa 1 – Aineistot ja menetelmät

Vaikuttava luonnonsuojelu ja luonnonvarojen kestävä käyttö vaativat toteutuakseen ajantasaista luontotietoa. Metsähallituksen Luontopalvelut ja Suomen ympäristökeskus ovat kolme- ja puolivuotisessa (2020–2023) yhteistyöhankkeessaan ´Ylä-Lapin luonnon kaukokartoitus´ tuottaneet uuden luontotyyppiaineiston Ylä-Lapin laajoilta suojelu- ja erämaa-alueilta satelliittipohjaisen kaukokartoituksen avulla. Hankealueen laajuus on 2,8 miljoona hehtaaria. Se sisältää Ylä-Lapin suojelu- ja erämaa-alueet sekä Pallas–Yllästunturin kansallispuiston. Valtaosa hankealueesta sijoittuu saamelaisten kotiseutualueelle. Hankkeessa tuotetulla tiedolla päivitetään hankealueelta aiemmin (vuosina 1996–1999) kerätty luontotyyppiaineisto ja hankkeessa on myös kehitetty kaukokartoitukseen perustuvia luontotyyppien seurantamenetelmiä. Tietojen päivittämiselle on ollut suuri tarve, sillä Ylä-Lapissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo näkyvissä ja maankäyttöpaineet ovat kasvaneet myös pohjoisilla alueilla. Hankkeen ovat rahoittaneet ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Hankkeen loppuraportti on jaettu kahteen osaan, joista osassa 1 (tämä) käsitellään hankkeessa käytetyt aineistot ja menetelmät ja osassa 2 luontotyyppitulokset.

Tunturiluontotyypeistä runsas kolmannes on uhanalaisia ja tunturikankaiden ja -koivikoiden suojelutaso on alpiinisella alueella epäsuotuisa. Luontopalveluilla, joka hallinnoi valtaosaa suojelu- ja erämaa-alueille sijoittuvasta tunturialueesta, on suuri vastuu luontodirektiivin luontotyyppien (Natura-tyyppi) suotuisan suojelutason säilyttämisestä Suomessa. Tavoitteen saavuttaminen vaatii ajantasaista tietoa alueen luontotyypeistä, mutta pelkästään maastohavaintoihin perustuen tietoa hyvin laajalta alueelta ei voida tuottaa. Hankkeessa uuden luontotyyppitiedon tuotanto perustuu kaukokartoituksen ja maastohavaintojen yhdistämiseen. Satelliittipohjaisella kaukokartoituksella voidaan hankkia suuria tietomääriä laajoilta alueilta ja hankkeessa luontotyyppien kartoituksessa hyödynnettiin koneoppimismenetelmiä. Satelliittiaineistojen lisäksi kaukokartoitusaineistoista erittäin keskeisessä roolissa hankkeessa olivat laserkeilausaineistot. Koneoppimismallien opetusta ja mallien validointia varten kerättiin maastotietoa koko hankealueen kattavasti 4 500 maastokoealalta.

Hanke saavutti tavoitteensa, sillä yli 80 %:lla maa-alueista Natura-tyyppi tulkittiin yli 80 %:n tarkkuudella. Myös kasvillisuutta yleisesti kuvaava inventointiluokka tulkittiin 82 %:lla maa-alueista yli 80 %:n tarkkuudella. Kivennäismailla tulkinta onnistui tarkemmin kuin soilla. Lisäksi soiden yhdistymätyyppien rajauksessa oli kaukokartoitusmenetelmien sijaan käytettävä paikkatietoanalyysiä. Natura-tyyppi tuotettiin pelkän koneoppimismallin sijaan ns. asiantuntijan päätöspuumallilla. Hankkeen tulosten perusteella satelliittipohjainen kaukokartoitus soveltuu etenkin laaja-alaisten, avointen ja puoliavointen sekä melko homogeenisten luontotyyppien inventointiin. Pienialaisten ja harvinaisten luontotyyppien inventointi vaatii edelleen maastotyötä, samoin kuin soiden ravinteisuuden (etenkin eutrofia) tarkka määrittäminen. Hankkeessa kehitettiin myös menetelmiä Natura-tyyppien tilan arviointiin ja seurantaan (tunturikoivikot, tunturikankaat ja palsasuot) ja tuotettiin tietoa niiden edustavuudesta ja luonnontilaisuudesta. Lisäksi hankkeen tuloksena on saatu luotua myös entistä parempi kokonaiskuva kaukokartoituksen käytettävyydestä luontotyyppien inventoinnissa ja seurannassa. Hanke on myös onnistunut esimerkki poikkitieteellisestä ja organisaatioiden välisestä yhteistyöstä, jota vaaditaan kaukokartoitusmenetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon luontotyyppien kartoituksessa ja seurannassa.

Hankkeessa tuotetut luontotyyppitiedot tallennetaan Metsähallituksen ylläpitämään Suojelualueiden kuviotietojärjestelmään, josta ne ovat koko ympäristöhallinnon käytettävissä. Tämän lisäksi hankkeessa tuotetut aineistot julkaistaan avoimesti. Ne ovat siten käytettävissä seuraavassa luontodirektiivin raportoinnissa ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa sekä muissa selvityksissä, arvioinneissa ja tutkimuksissa ja niitä voidaan hyödyntää EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpanossa.