Author(s) Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2011
Pages 38 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 104
ISSN-L 1796-2943
ISBN 978-952-446-876-3 (pdf)
Summary

Elämänmäen vanhojen metsien suojelualue perustettiin asetuksella vuonna 1994. Alue sisältyy sekä valtakunnalliseen vanhojen metsien suojeluohjelmaan että valtioneuvoston vahvistamaan Natura 2000-ohjelmaan.

Eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuuluva Elämänmäki sijaitsee Vilppulan kunnassa, 12 kilometrin päässä kuntakeskuksesta. Suojelualueen pinta-ala on 76 hehtaaria. Alue on ollut Metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa vuodesta 1926 lähtien vuoteen 2007 saakka. Elämänmäen vanhojen metsien suojelualue siirtyi vuonna 2008 Metsähallituksen hallintaan ja hoitoon.

Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on turvata vanhan luonnonmetsän säilyminen. Elämänmäen luonnonsuojelualueeseen liittyy myös kulttuurihistoriaa. Elämänmäen laella vuosina 1904–1917 toiminut tohtori Lybeckin parantola on vaikuttanut alueen kasvillisuuteen. Elämänmäellä ja sen luontopoluilla on myös merkittävä tehtävä lähivirkistysmetsänä.

Luonnonsuojelualueella on vuonna 1902 istutettu lehtikuusikko Vuohisaaressa. Vuonna 1928 mäen päälle perustettiin luonnontilaisen metsän seuranta-ala, jota laajennettiin vuonna 1995. Alueen etelä- ja pohjoisosaan perustettiin vuonna 1991 kaksi uutta luonnontilaisen metsän seuranta-alaa, toinen kuusikkoon ja toinen männikköön.

Elämänmäen alue on jaettu käytön kannalta kolmeen osa-alueeseen. Alueen eteläosa on nimetty luonnontilaiseksi osa-alueeksi. Luonnontilaisella alueella ei ole tarkoitus kieltää kulkemista, mutta sinne ei ohjata kulkijoita luontopoluin eikä sinne tehdä rakenteita. Alueen pohjoisosa on retkeilykäytön ja luonnonhoidon osa-aluetta. Tälle alueelle keskitetään luontopolut ja palvelurakenteet. Edellisten väliin jää kulttuurimaiseman osa-alue, jossa vaalitaan erityisesti Lybeckin aikaa. Hoito- ja käyttösuunnitelma tarkistetaan tarvittaessa kymmenen vuoden kuluttua sen vahvistamisesta.