Author(s) Yliniva Markku, Keskinen Essi
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2009
Pages 46 s.
Language
suomi
Publication series
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 183
ISSN-L 1235-6549
ISBN 978-952-446-729-2 (painettu), 978-952-446-730-8 (pdf)
Summary

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella Itämeren perimmäisen merialueen eri elinympäristöjen pohjaeläimistöä ja sen vaihtelua pohjan laadun ja manneretäisyyden mukaan. Tutkimusalueena oli Perämeren kansallispuisto lähialueineen ja tutkimuskohteina alueen sublitoraalin pohjaeläimet pehmeillä pohjilla ja kovilla karikoilla. Tutkimusalue oli rajattu siten, että tutkimuskohteista saatiin kolme keskittymää (ulkosaaristo, sisäsaaristo ja rannikko).

Aineisto kerättiin elo-syyskuussa vuonna 2007. Näytteenotto suoritettiin sukeltaen käyttämällä joko putkinäytteenottimia pehmeillä pohjilla tai pohjaeläinimuria kovilla pohjilla.

Pohjaeläimet tunnistettiin osittain lajitasolle, mutta esimerkiksi surviaissääsken toukkien, harvasukasmatojen ja sukkulamatojen kohdalla karkeammille taksonitasoille. Putkinäytteistä kyettiin erottelemaan 30 eri ryhmää ja imurinäytteistä samoin 30 ryhmää. Yhteensä tutkimuksessa löydettiin ja tunnistettiin 45 eri taksonia.

Pohjaeläinyhteisöjen rakenteen muutoksissa havaittiin yhteys jokiveden kiilautumiseen jään alla, mutta lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan. Karikkojen pohjaeläinyhteisöjen tärkein selittävä ympäristömuuttuja oli jokiveden osuus vesipatsaassa. Putkinäytteiden kohdalla suurin selittävä ympäristömuuttuja oli pohjan karkeus. Tutkimuspisteiden luokkamuuttujien (avo-, lahti- ja satamaympäristö) välillä huomattiin pieniä pohjaeläinyhteisöjen rakenteellisia eroja, mutta luokkamuuttujien vaikutus jäi pieneksi. Perämeren kansallispuiston alueen vedenalainen luonto on karuudestaan huolimatta vaihtelevaa, mikä on huomioitava jatkotutkimuksissa.

Printed version available
Price 0 €