Author(s) Moilanen Eero, Luhta Pirkko-Liisa
Published by Metsähallitus, Vantaa, 2018
Pages 28 s.
Language
suomi
Summary

Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa Oulujoen-Iijoen vesienhoitosuunnitelmaa ja sen toimenpideohjelmaa, Kansallista kalatiestrategiaa, Vesien kunnostusstrategiaa ja Pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategiaa.

Hankkeen tarkoituksena oli kartoittaa Iijoen vesistöalueella teiden vesistöylityksiä ja arvioida niiden esteellisyyttä vesieliöille, koska tieverkon vesistörummut ovat osoittautuneet Suomessa ja muualla tehdyissä tutkimuksissa ongelmallisiksi vesieliöiden vapaalle liikkumiselle.

Tavoitteena oli kunnostaa noin 60 Iijoen aiemmissa puroinventoinneissa havaittua vaellusestettä ja kehittää työmenetelmiä niiden korjaamiseksi. Inventoinneista ja kunnostuksista saadun kokemuksen pohjalta oli tavoite laatia valtakunnallinen ohje rumpuasennuksen hyvistä ekologisista toimintatavoista.

Yksi tavoite oli myös lisäkunnostaa Koillismaan alueen jo kunnostettuja metsäpuroja lisäämällä niissä vielä puuaineksen määrää. Vaikka puuaineksen lisääminen on ollut keskeinen purokunnostuksen toimenpide Iijoen alueella, on sen määrä todettu olevan vielä liian pieni vertailussa luonnontilaisiin purojaksoihin.

Hankkeessa haluttiin lisätä vapaaehtoistyötä järjestämällä purokunnostustalkoita yhteistyössä kalastusjärjestöjen, koulujen, ympäristöjärjestöjen ja paikallisten asukkaiden kanssa.

Rumpu- ja purokunnostusten tuloksellisuutta oli tarkoitus seurata mm. rakenteiden pysyvyyden osalta, kalastoa sähkökoekalastuksilla ja purokunnostusten vaikutuksia ennen-jälkeen-inventoinneilla.

Yhteistyötä ja tiedonvaihtoa kansallisten ja kansainvälisten tahojen kanssa haluttiin jatkaa.

Hankkeen toteutusaika oli 16.5.2016-31.12.2018. Kokonaisbudjetti oli 199 000 €, joka koostui Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen avustuksesta (160 000 €), Metsähallituksen Luontopalvelujen omarahoituksesta (30 000 €) ja talkootyöstä (9 000 €).

Edellä luetellut tavoitteet toteutuivat hyvin ja ylikin, niistä kerromme tässä raportissa.