Urho Kekkosen kansallispuiston retkeily-ympäristön viihtyvyys

Tutkimuksessa tarkastellaan Urho Kekkosen kansallispuiston retkeily-ympäristön viihtyvyyttä sosiaalisen kapasiteetin käsitteen avulla. Käsitteellä kuvataan sitä virkistysalueella tapahtuvan sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää ja luonnetta, jonka retkeilijät sietävät ilman, että se merkittävästi heikentää heidän alueelta saamiaan virkistyskokemuksia. Työssä keskitytään siihen, miten retkeilijät kokevat kohtaamistilanteen ja mitkä tekijät vaikuttavat heidän suhtautumiseensa. Tapaustutkimuksen aineisto koostuu kesällä 1992 Urho Kekkosen kansallispuistossa retkeilleille suomalaisille henkilöille suoritetusta 311 haastattelusta. Lisäksi tutkimusaineiston hankinnassa käytettiin teemahaastattelua ja osallistuvaa havainnointia. Aineisto on analysoitu pääasiassa ristiintaulukoiden.

Retkeilijöiden havaittiin sietävän sitä vähemmän kohtaamisia, mitä erämaisempana he kokivat kohtaamispaikan ympäristön. Erämaisuuden kokemiseen vaikuttivat haastateltujen eräretkeilyn harrastusvuosien määrä, retken vaihe ja kohtaamispaikan etäisyys retken lähtö- tai paluupaikasta. Pääosa haastatelluista piti retkeilijöiden kohtaamista miellyttävänä. Etenkin yksittäisten retkeilijöiden ja pienten ryhmien kohtaaminen koettiin miellyttäväksi. Häiritsevimmiksi retkeilytyypeiksi ja -muodoiksi kohtaamistilanteessa koettiin moottoriajoneuvot, maastopyöräilijät ja suuret ryhmät. Retkeilijöiden suhtautumisen vastaantuleviin retkeilijöihin havaittiin perustuvan sekä retkeilytraditioon että kohtaavien retkeilijöiden samankaltaisuuteen.