Tekijä Hemmilä Timo
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2008
Sivut 26 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 105
ISSN-L 1235-8983
ISBN 978-952-446-655-4 (pdf)
Tiivistelmä

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto käsittää itäisimpien rannikkokuntien uloimman saariston. Puiston sata saarta ja luotoa sijaitsevat hajallaan laajalla, 60 km:n levyisellä merialueella, kaukana mantereesta ja asutuista saarista. Itäisen Suomenlahden kansallispuisto kuuluu Itämeren suojelusopimuksen mukaiseen Itämeren tärkeimpien suojelualueiden verkkoon.

Metsähallitus vastaa alueen hoidosta ja ylläpitää kansallispuiston retkeilyrakenteita. Tavoitteena on säilyttää alueen ominaispiirteet myös tulevaisuudessa. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen on ajankohtaista, ja siihen tarvitaan tietoa myös kansallispuistossa toimivista yrityksistä.

Kattavaa selvitystä Itäisen Suomenlahden kansallispuiston käytöstä ja alueella toimivista yrityksistä ei ole aiemmin tehty. Tällä tutkimuksella on haluttu selvittää erityisesti perustiedot kansallispuiston alueella toimivista yrityksistä. Selvitettäviä asioita olivat mm. tarjotut palvelut ja aktiviteetit, yhteistyö alueella toimivien yritysten ja Metsähallituksen välillä, mielipiteet Metsähallituksen toiminnasta alueella sekä toiveet Itäisen Suomenlahden kansallispuiston kehittämiseksi.

Koska Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueella toimivien yritysten määrä oli pieni, ei yritystutkimuksen aineiston keruu perustunut otantaan. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston yritystutkimukseen osallistui 15 yritystä puiston lähialueelta. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta yritykset toimivat vain kansallispuistossa tai sen lähialueella. Lähes kolme yritystä neljästä harjoitti päätoimialanaan henkilöliikennettä, joko yksinomaan tai osana toimintaansa.

Yritysten asiakkaat koostuivat pääosin kotimaisista asiakkaista, yksityis- ja yritysasiakkaiden osuudet olivat keskenään likimain yhtä suuret. Palvelujen ja aktiviteettien tarjonta oli varsin monipuolista, joskin niistä suurin osa liittyi luonnollisesti mereen ja varsinkin veneilyyn.

Eniten tehtiin kuljetuspalveluihin liittyvää yhteistyötä. Kalustoasioissa ja markkinoinnissa yhteistyötä harjoitti yli puolet yrityksistä. Myös majoituspalvelut olivat yhteistyön kohteena yli puolella vastanneista yrityksistä. Metsähallituksen ja yrittäjien välisessä yhteistyössä oltiin erittäin tyytyväisiä alueen käyttöön liittyviin sopimuksiin. Metsähallituksen toiminta tutkimusalueella arvioitiin keskimäärin melko hyväksi. Yritykset ennustivat yksimielisesti alueen matkailun kasvavan tulevaisuudessa. Tärkein kehitysehdotus oli rantautumismahdollisuuksien lisääminen.