Tekijä Erkkonen Joel, Sievänen Tuija
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2001
Sivut 73 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 62
ISSN-L 1235-8983
ISBN 952-446-332-6 (painettu)
Tiivistelmä

Kävijätutkimuksella tarkoitetaan selvitystä, jolla hankitaan ajankohtaisia tietoja alueen kävijöistä sekä heidän mielipiteistään, odotuksistaan ja käyttäytymisestään. Tutkimus tehdään alueen kävijöille kysely- tai haastattelumenetelmillä.

Kävijätutkimus on luonteeltaan perusselvitys, joka tuottaa tietoa käytännön suunnittelu- ja hoito-ongelmien ratkaisemiseen. Tietoja voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi palveluvarustuksen kehittämisessä vastaamaan paremmin kävijöiden odotuksia. Toisaalta kävijätietoja voidaan hyödyntää myös suojelutavoitteiden toteuttamisessa ja kävijävirtojen hallitussa ohjaamisessa herkillä alueilla.

Tämän oppaan avulla pyritään yhtenäistämään luonnonsuojelu-, retkeily- ja virkistysalueilla tehtäviä kävijätutkimuksia. Tavoitteena on tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tietoja samoista perusasioista. Oppaassa esitetään kävijätutkimuksen tekemisen eri vaiheet ja tulosten raportointi. Lopuksi kerrotaan, kuinka tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä. Oppaassa esitellään kävijätutkimuksen peruslomake, josta saa pienellä muokkauksella toimivan lomakkeen hyvinkin erilaisille alueille.

Kävijätutkimusopas on tarkoitettu ensisijaisesti apuvälineeksi sellaisille henkilöille, jotka suunnittelevat suojelu- ja retkeilyalueiden käyttöä ja kehittävät alueiden palvelurakenteita ja opastusta. Tämän oppaan avulla jokaisen kävijätutkimuksen tekijän ei enää tarvitse lähteä liikkeelle aivan alusta, vaan hän voi hyödyntää hyväksi koettuja ja käytännössä testattuja menetelmiä.

Saatavissa painettuna
Hinta 15 €