Tekijä Sulkava Pekka, Norokorpi Yrjö (toim.)
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2007
Sivut 75 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 166
ISSN-L 1235-6549
ISBN 978-952-446-561-8 (pdf)
Tiivistelmä

Tutkimuksessa selvitettiin virkistyskäytön ja siihen liittyvien tekijöiden vaikutuksia kasvillisuuden kulumiseen ja muuttumiseen Pallas-Yllästunturin kansallispuiston retkeilyreiteillä ja taukopaikoilla sekä laskettelurinteillä ja hiihtoreiteillä. Tutkimus liittyy Euroopan unionin ”Landscape Laboratories” Life-hankkeeseen.

Taukopaikkojen ja polkujen kulumisen laajuus ja voimakkuus riippuivat merkitsevästi käyntikertojen määrästä ja luontotyypistä. Erityisen herkkiä ympäristöjä olivat tunturikankaat ja kuivat, jäkälävaltaiset metsät sekä tunturikoivikot. Kestävimpiä olivat kuivahkon kankaan mäntyvaltaiset metsätyypit. Luontotyypin kulumiskestävyys riippui olennaisesti kasvillisuudesta. Herkimpiä lajeja olivat ikivihreät varvut, erityisesti variksenmarja (Empetrum nigrum). Heinäkasvit, kuten kylänurmikka (Poa annua), niittynurmikka (P. pratensis) ja lampaannata (Festuca ovina), olivat kestävimpiä ja ne korvasivat osittain vapautunutta kasvutilaa. Palvelurakenteiden sijoittelulla voitiin vaikuttaa kuluneen pinta-alan laajuuteen taukopaikoilla.

Parhaita kulumisen indikaattorilajeja olivat tunturikankailla kurjenkanerva (Phyllodoce caerulea), vaivaiskoivu (Betula nana) ja kynsisammalet (Dicranum spp.), joiden peittävyys oli suurin lievän kulumisen alueella. Tunturikoivikoissa ja karuilla tunturiniityillä heinät ja sarat ilmensivät parhaimmin kulumisen voimakkuutta. Luonnonmetsissä metsätyypin avainlajit olivat herkimpiä indikaattorilajeja.

Laskettelurinteillä kasvillisuuden runsaussuhteet muuttuivat merkitsevästi erityisesti kuivalla variksenmarjakankaalla ja myös tuoreen kankaan mustikkatyypillä. Variksenmarjan peittävyys väheni voimakkaasti. Varpukasvien väheneminen korvautui osittain heinä- ja sarakasveilla. Ne peittivät jossain määrin myös syntyneitä kivennäismaan paljastumia. Ohuen lumikerroksen tai alustan kohouman kohdilla kasvillisuus vaurioitui eniten. Hiihtoreiteillä ei ilmennyt olennaisia muutoksia kasvillisuudessa. Paksu lumikerros ennen latujen kunnostamista suojasi hyvin kasvillisuutta.

Tutkimuksessa kehitettiin ja testattiin taukopaikkojen ja retkeilyreittien kulumisen mittaus- ja seurantamenetelmiä, joita voidaan soveltaa muillakin alpiinisen ja boreaalisen vyöhykkeen retkeilykäyttöalueilla.