Tekijä Ahonen Markku, Huhtamella Jarmo, Seppänen Markku
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 1998
Sivut 53 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja A 91
ISSN-L 1235-6549
ISBN 952-446-087-4 (painettu)
Tiivistelmä

Nieriöiden siirtoistutukset alkoivat Ylä-Lapissa vuonna 1987. Istutusten tavoitteena on saada uusi kanta ylikalastuksen tai muiden lajien istutusten takia menetettyihin nieriäjärviin, vähentää alkuperäisiin kantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta ja kehittää kalastusmatkailua. Nieriöitä on siirretty noin 20 000 kpl lähes 30 järveen. Tässä selvityksessä käsitellään 20 järveen tehtyjä istutuksia. Aineisto koostuu istutus-, koekalastus ja vesianalyysitiedoista.

Istutuksista kahdeksan katsottiin onnistuneen hyvin, kolmen kohtalaisesti ja kahdeksan huonosti. Yhden järven tilannetta täytyy seurata vielä vähintään kaksi vuotta ennen johtopäätösten tekoa. Tärkein onnistuneita istutuksia yhdistävä tekijä oli muiden kalalajien aiheuttaman kilpailun tai saalistuksen vähäisyys. Istutusjärven tulee lisäksi olla riittävän syvä ja ainakin osittain kivi- tai sorapohjainen. Epäonnistumisiin olivat syynä järven mataluudesta johtuvat happikadot ja hauen, taimenen ja harjuksen kilpailu tai petovaikutus. Muutamista järvistä oli verkkokalastuksella heikennetty nieriäkantoja.

Kun suunnitellaan nieriän istuttamista järveen, on järven syvyys, veden ja pohjan laatu ja kalaston rakenne selvitettävä ennen istutuspäätöstä. Järvien arvioinnin helpottamiseksi suunniteltiin lomake, jonka jokainen kohta tulee täyttää ennen päätöksiä. Istutusten tuloksia tulee seurata koekalastuksin ja kalastuslupien mukana annettavien saalisilmoituslomakkeiden avulla. Verkkokalastus siirtoistutusjärvissä tulee kieltää.

Viimeisin nieriäkantarekisteri ei ole enää ajan tasalla, ja se olisi päivitettävä pikimmiten. Eri nieriäkantojen perinnöllisten erojen tutkimusta Suomessa tulisi tehostaa, samoin nieriän ja muiden lajien välisten suhteiden selvittämistä. Erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde on harjuksen ja nieriän välinen kilpailu ja saalistus. Mäti-istutusten tekniikkaa tulisi myös selvittää.

Saatavissa painettuna
Hinta 0 €