Tekijä Lind Juha
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 1998
Sivut 4 s.
Kieli
suomi
ISSN-L 1239-114X
Tiivistelmä

Puutavaran alkuperätiedoilla on merkittävä osa työn laadun varmistamisessa ja parantamisessa. Yleisluontoinen, kohdentamaton palaute ei motivoi kiitoksena erinomaisesta suorituksesta eikä paranna huonoa suoritusta jatkossakaan. Rakennettaessa Metsähallituksen ympäristö- ja laatujärjestelmää havaittiin kuitenkin, että kohdennetun palautteen antaminen oli lähes mahdotonta, sillä laatukontrollipisteissä ei enää kyetä selvittämään riittävän tarkasti työn tekijää.

Myös puutavaran ostajien asiakkaat haluavat usein tietää, mistä heidän ostamansa tuotteen raaka-aine on saatu. Heitä ei tyydytä pelkkä selittely ja arvelu, vaan he haluavat omien silmien vahvistamaa varmaa tietoa. Selkeät ja tunnistettavat merkinnät puutavarassa varmistavat alkuperätietojen säilymisen työmaalta ostajalle saakka. Mikäli metsänomistajat haluavat vakuuttaa asiakkaansa metsien sertifioinnilla, alkuperämerkinnät ovat ilmeisen välttämättömiä.

Puutavaran alkuperän ja tekijän selvittämiseksi Länsi-Lapin alueen työmailla Kolarissa, Pellossa ja Ranualla kokeiltiin useita puutavaran merkintätapoja. Edullisimmaksi ja vähimmäisvaatimukset täyttäväksi menetelmäksi osoittautui merkintä puutavaran kylkeen. Suuret kirjasimet monitoimikoneen vetorullissa jättivät haluttuja merkkejä puutavaran kuoreen hyvin vähäisin kustannuksin.

Saatavissa painettuna