Alue-ekologisen tarkastelun periaatteet
Metsähallituksessa laadittiin vuosien 1996-2000 aikana alue-ekologiset suunnitelmat yhteensä 6,4 milj. ha alueelle. Suunnitelma-alueita oli yhteensä 114. Samaan aikaan laadittiin seitsemän alueellista luonnonvarasuunnitelmaa. Vuonna 2001 asetettiin kehittämisprojekti, jossa vanhamuotoiset luonnonvara- ja alue-ekologinen suunnittelumenetelmät yhdistettiin yhdeksi suunnitteluprojektiksi. Uudistettua suunnitteluprosessia testattiin vuosina 2002-2003 päivitettäessä Kainuun alueen luonnonvarasuunnitelmaa. Kehittämistyön aikana entinen alue-ekologinen suunnittelu kytkettiin osaksi luonnonvarasuunnittelua, jonka tavoitteena on turvata luonnonvarasuunnitelma-alueen ekologinen kestävyys. Uuden roolinsa myötä alue-ekologinen suunnittelu nimettiin menetelmänä alue-ekologiseksi tarkateluksi.
Julkaisu pyrkii tuomaan esiin alue-ekologisen tarkastelun uuden roolin Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelussa. Tarkastelua varten luononvarasuunnitelma-alue jaetaan ekologisesti mielekkäisiin kokonaisuuksiin. Näiden ekologisten osa-alueiden puitteissa tulee arvioitavaksi olemassaolevan ekologen verkoston mahdollisuus säilyttää alueen monimuotoisuutta. Tätä varten julkaisussa on esitetty ekologisen verkoston määritys- ja laskentamenetelmät. Analysoinnissa voidaan tehdä myös erityyppisiä vaihtoehtoverkostoja, joita verrataan sovittujen tunnusten avulla. Analysoinnin jälkeen tulee päätettäväksi, onko ekologisesti perusteltua täydentää tai muuttaa verkoston rakennetta. Lopulliset päätökset tehdään koko luonnonvarasuunnitelma-alueen puitteissa, jolloin tulee yhteensovitettavaksi myös taloudelliset ja sosio-ekonomiset lähtökohdat. Metsätalouden ekologista tarkastelua varten on kehitetty myös metsien puustoisuusluokitus, jolla kuvataan alueiden metsäisyyttä etenkin metson kannalta. Vastaavasti metsien virkistyskäyttömahdollisuuksien arviointia varten on esitetty alueellisia luokitusperiaatteita.
Julkaisussa kuvataan myös koko alue-ekologisen suunnittelun prosessi sellaisia tapauksia varten, että suunnittelualueelta ei ole kerätty tarpeellista maastotietoa luonto-, riista-, maisema- ja kulttuurikohteista. Tällöin suunnitteluprosessiin kuuluu suunnittelualueen rajaaminen, tavoitteiden asettelu, tiedonkeruu mukaan luettuna maastoinvetointikohteiden määritys ja inventointiperiaatteet sekä erityyppisten kohteiden valintakriteerit. Myös näissä tapauksissa voidaan tehdä vaihtoehtoisia verkostoja ja analysoida niitä esitettyjen periaatteiden mukaisesti.
Suunnittelun tuloksena kullekin tarkastelu-alueelle on määritetty erityyppisistä luontokohteista, ekologisista yhteyksistä ym. monimuotoisuuskohteista muodostunut verkosto, joita täydentävät riista-, maisema- ja kulttuurikohteet. Lisäksi kullekin tarkastelualueelle määritetään yleiset alueelliset puuston kehittämistavoitteet.
Alue-ekologisten tunnusten seuranta ja mahdollinen kokonaisvaltainen päivitys on kytketty luonnonvarasuunnitelman seurantaan ja päivitykseen. Yksittäisiä kohteita tulee esille jatkuvasti toimenpidesuunnittelussa ja ne merkitään sitä mukaan paikkatietojärjestelmään. Luonnonhoidon seurannan avulla seurataan, miten alue-ekologiakohteet on huomioitu metsien käsitelyssä.