Tekijä Kallonen Seppo, Liljeroos Hannu, Timonen Petri
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 1999
Sivut 77 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja
ISBN 952-446-119-6
Tiivistelmä

Metsähallitukselle on asetettu tavoitteeksi tehdä alue-ekologiset suunnitelmat kaikille yhtenäisille valtionmaille vuoden 2 000 loppuun mennessä. Alue-ekologinen suunnittelu alkoi Metsähallituksessa vuonna 1994. Siinä tarkastellaan laajoja aluekokonaisuuksia ja lähtökohtana on biologisen monimuotoisuuden ja luontaisten lajien säilyttäminen. Evon suunnitelma-alueen kokonaispinta-ala on noin 7 300 ha sisältäen myös Evon metsäopiston noin 2 000 ha:n opetusmetsän. Evon alue on eteläisen Suomen tärkeimpiä metsäluonnon tutkimus-, suojelu, opetus- ja virkistyskohteita. Alueen luonto-arvoja korostavat arvokkaat vanhojen metsien suojelualueet. Kotisten luonnonsuojelualue on pinta-alaltaan 242 ha ja Sudenpesänkangas 473 ha. Näiden lisäksi suunnitelma-alueella on Metsähallituksen omalla päätöksellä perustamat kaksi suojelumetsäaluetta, yht. 1 320 ha. Metsähallituksen mailla sijaitsee myös Evon retkeilyalue, joka perustettiin vuonna 1994. Metsien talouskäytön ohella alueeseen kohdistuu moninaisia käyttöpaineita, joita pyritään sovittamaan yhteen myös tämän suunnitelman avulla.

Tietoja alueen luontoarvoista kerättiin lähinnä maastoinventoinneilla ja haastatteluilla. Evon luonto on varsin moni-muotoista. Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisista talousmetsistä kirjattiin erilaisia suojelullisesti arvokkaita pienkohteita yht. 210 ha (3,4 % maapinta-alasta). Näitä kohteita on kaikkiaan 65 kpl, joten niiden keskikoko on 3,2 ha. Suojelualueet ja nämä pienkohteet eli avainbiotoopit muodostavat tämän suunnitelman perustan. Ne liitetään toisiinsa ekologisten yhteyksien avulla eräänlaiseksi verkostoksi.

Suunnitelman pitkän ajan tavoitteina on mm. Evon erityislajiston hoito ja säilyminen, rantojen ja vesien suojelu, lahopuun ja lehtipuiden lisääminen sekä kulojatkumon turvaaminen. Lehtipuuvaltaisten metsien osuus on nyt noin 10 % ja se pyritään nostamaan 1520 %:iin. Hakkuiden yhteydessä jätetään eläviä puita lahopuusta riippuvaisten lukuisten lajien takia. Säännöllisesti kulottamalla saadaan aikaan palanutta puuta. Tavoitteena on polttaa uudistusaloja yhteensä noin 1 520 ha vuodessa. Myös ennallistamista eli metsätaloustoimenpitein käsiteltyjen alueiden palauttamista luonnontilaisemmaksi tullaan tekemään suunnitelmallisesti jonkin verran.

Alue-ekologisen suunnittelun yksi keskeinen tavoite on säilyttää alueella riittävästi vanhoja metsiä (ikä yli 100 vuotta). Useiden suojelualueiden ansiosta niiden osuus on varsin suuri, sillä kaikkiaan Evolta löytyy vanhaa metsää 1 592 ha, mikä on 24 % noin 6 650 ha:n metsämaan alasta. Osa näistä on talousmetsissä ns. jatketun kiertoajan käyttörajoituksella merkittyinä kuvioina, esim. maisemametsät pääteiden varsilla tai Ilves-polkureitistön varrella.

Kuviokohtaisia paikkatietoja pidetään ajan tasalla päivittämällä muuttuneet tai uudet tiedot. Suunnitelman toteutumista seurataan säännöllisesti ja erilaista palautetta otetaan mielellään vastaan. Suunnitelman laajempi katselmus pidetään viiden vuoden välein.

Painos loppunut