Tekijä Taivainen Jouni (toim.)
Julkaisija Metsähallitus, Vantaa, 2016
Sivut 87 s.
Kieli
suomi
Julkaisusarja
Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 73
ISSN-L 1239-1670
ISBN 978-952-295-144-1 (painettu), 978-952-295-145-8 (pdf)
Tiivistelmä

Valtion monikäyttömetsissä toteutettiin vuosina 2010-2015 Kansallinen metsäohjelma 2015 mukainen kulttuuriperintöinventointihanke, jossa talouskäytössä olevia metsiä sekä kitu- ja joutomaita inventoitiin yhteensä lähes neljän miljoonan hehtaarin verran. Inventointi oli Suomen historian laajin ja ensimmäinen, jossa otettiin huomioon myös metsien nuorempi kulttuuriperintö.

Kulttuuriperintöinventoinnin aikana valtion monikäyttömetsistä dokumentoitiin yli 10 000 kohdetta, jotka sisälsivät yli 100 000 yksittäistä rakennetta. Vanhimmat kohteista olivat lähes 10 000 vuoden takaa ja nuorimmat 1960-luvulta.

Lapissa vanhimmat hankkeessa löydetyt asuinpaikat siirsivät asutuksen varhaisinta tunnettua vaihetta jopa 1 000 vuotta vanhemmaksi. Kivikautisten asuinpaikkojen lisäksi metsistä dokumentoitiin myös muita kiinteitä muinaisjäännöksiä, kuten pyyntikuoppia, hautoja, pyhiä paikkoja sekä tuhansia tervahautoja ja hiilimiiluja.

Hankkeessa dokumentoitu metsien nuorempi kulttuuriperintö sisälsi pääasiassa 1900-luvulle ajoittuvia rakennusten jäännöksiä, uittoon ja metsätöihin liittyviä rakennelmia sekä toisen maailmansodan aikaisia kohteita.

Kulttuuriperintöinventoinnin rahoittajana toimi Metsähallituksen metsätalous. Inventoinnilla edistettiin Metsähallituksen metsien kestävää käyttöä ja sen avulla täytettiin muinaismuisto-, rakennusperintö-, maankäyttö- ja rakennuslakien sekä metsäsertifioinnin velvoitteet ja turvattiin kulttuuriperintökohteiden säilyminen. Kulttuuriperintökohteita voidaan lisäksi hyödyntää niin matkailun kehittämisessä kuin opetuksessa ja tutkimuksessakin.

Painos loppunut
Lue lisää

Julkaistu myös e-julkaisuna: http://www.e-julkaisu.fi/metsahallitus/metsiin_kadonneet/