Suojellut metsät valtionmailla vuonna 1991
Tämä selvitys esittelee valtionmailla olevien metsien suojelutilanteen vuonna 1991. Selvitys käsittelee lakisääteisiä suojelualueita (luonnon- ja kansallispuistot, soidensuojelualueet, erityiset luonnonsuojelualueet sekä valtion retkeilyalueet ja erämaa-alueet) sekä Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen omilla päätöksillään perustamia aarnialueita ja luonnonhoitometsiä. Mukaan on laskettu vain metsätaloustoiminnan ulkopuolelle jäävät alueet.
Valtaosa suojellusta maapinta-alasta sijaitsee Pohjois-Suomessa. Suojellut maat keskittyvät kitu- ja joutomaalle, metsämaan kustannuksella, mikä pätee sekä määrällisesti että prosentuaalisesti. Prosenttiosuuksia laskettaessa suojeltua pinta-alaa verrattiin metsätalousmaan pääluokan runsauteen.
Koko maassa on lakisääteisillä suojelualueilla metsämaata noin 418747 hehtaaria, joka on noin 2,09 % Suomen metsämaan pinta-alasta. Etelä-Suomessa on suojellun metsämaasta selvästi alle prosentti eri kasvillisuusvyöhykkeillä. Metsälautakuntien osalta yli prosentin metsämaan suojeluosuuteen yltävät vain Itä-Savon, Kainuun, Koillis-Suomen ja Lapin metsälautakunnat. Alle promille on metsämaan pinta-alasta suojeltu kuudessa eteläsuomalaisessa metsälautakunnassa.
Metsähallituksen hallinnassa olevasta maapinta-alasta ovat suojeluosuudet suuremmat kuin keskimäärin Suomessa. Metsähallituksen hallinnassa olevasta metsämaasta on lakisääteisesti suojeltu noin 9,6 % (402286 ha) koko maassa. Pohjois- ja Etelä-Suomen suojeluosuuksissa on kuitenkin eroa: Metsähallituksen Etelä-Suomen piirikunnan alueella on Metsähallituksen hallinnassa olevasta metsämaasta suojeltu läkisääteisesti 5,1 % (32858 ha), kun Pohjanmaan ja Perä-Pohjolan piirikuntien alueella vastaava luku on 10,5 % (370688 ha).
Yli puolet (291828 ha) Suomen suojelluista metsistä on yli 200-vuotiasta. Nämä vanhat metsät sijatsevat Pohjois-Suomen suojelualueilla. Etelä-Suomesa yli 150-vuotiaita metsiä on vain noin 15 % (4974 ha) kaikista lakisääteisesti suojelluista metsistä; Etelä-Suomessa suojelu onkin keskittynyt nuorempiin ikäluokkiin.
Kasvupaikkatyypeistä runsaimmin on suojeltu kuivahkoa kangasta. Myös kuivaa ja tuoretta kangasta on suojeltu runsaasti muihin kasvupaikkatyyppeihin nähden. Jos kunkin kasvupaikkatyypin suojelumäärää vertaa kasvupaikkatyypin runsauteen, on vähiten suojeltu lehtoja ja eniten karukkokankaita. Tämä suhteellinen tarkastelu osoitti: mitä karumpi kasvupaikka on kyseessä, sitä enemmän sitä on suojeltuna.
Vuoden 1978 jälkeen suojeltu pinta-ala on kasvanut huomattavasti koko maassa uusien suojelualueiden perustamisen myötä. Pohjois-Suomen suojelualueverkkoa voidaankin pitää jo eräin poikkeuksin edustavana. Etelä-Suomessa metsiä on edelleen suojeltu liian vähän metsien monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Koko maassa suojellut metsät keskittyvät karuille kasvupaikoille, ja Etelä-Suomessa vanhoja, suojeltuja metsiä on niukasti.
