Yleispiirteinen biotooppiluokitus

Tämä työ on ehdotus ensimmäiseksi yhtenäiseksi, kaikki Suomen ympäristöt käsittäväksi kartta- ja ilmakuvatietoihin pohjautuvaksi biotooppiluokitukseksi. Luokituksen kehitystyössä pyrittiin hyödyntämään kansainvälisten yleisluokitusten periaatteita ja luokkien erotustapoja. Biotooppiluokitus on koostettu Metsähallituksen ja Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoiden vuonna 1998 pitämissä kokouksissa.

Luokitus toteutettiin hierarkkisesti, koska haluttiin saada aikaan eri kartoitus- ja esitystilanteisiin sopiva työkalu. Lisäksi luokkien tuli olla erotettavissa ilmakuva- ja karttatietojen perusteella ilman merkittäviä maastokäyntejä. Muodostetut luokat kuvaavat kartoitushetken tilannetta. Luokitustasoja 1–3 voidaan pitää normaalisti ilmakuva- ja karttatyöskentelyssä erotettavina, kun taas luokitustason 4 erottaminen edellyttää usein erityisen hyviä ilmakuvia tai maastotöitä ’luokitusavainten’ hankkimiseksi.

Tässä luokituksessa biotoopit jaetaan kymmeneen pääluokkaan: A Meribiotoopit, B Merenrantabiotoopit, C Sisävesien biotoopit, D Sulkeutuneet metsäbiotoopit, E Harvapuustoiset kangas-, kallio- ja kivikkobiotoopit, F Avoimet ja harvapuustoiset kosteikkobiotoopit, G Avoimet kangasbiotoopit, H Avoimet kallio- ja kivikkobiotoopit, I Viljelysmaiden biotoopit sekä J Rakennetun ympäristön biotoopit.

Merkittävimmät erot esitettävässä biotooppiluokituksessa perinteiseen suomalaiseen kasvillisuusluokitukseen verrattuna ovat 1) puustoltaan sulkeutuneiden sekä harvapuustoisten biotooppien luokitus, 2) rantaluontotyyppien lukeminen kosteikkoihin, merenrantabiotooppeihin ja avoimiin kankaisiin sekä 3) Itämeren luontotyyppien erottaminen sisävesistä. Kansainvälisten luokitusten mukaisesti sulkeutuneisiin metsäbiotooppeihin luetaan kaikki puuston latvuspeittävyydeltään vähintään 30 % olevat alueet – myös suot. Harvapuustoisiksi biotoopeiksi erotetaan puuston latvuspeittävyydeltään vähintään 10 % mutta alle 30 % olevat alueet.